Haluan päästä perille.

Nyt väsyttää.
On tyhjä pää.
Kauhean ikävä lapsia ja kova halu päästä perille.
Halimaan ja sanomaan, että nyt en lähde minnekään.

Yllättävä keikka musiikkivideo maailmaan vei minut taas reissuun.
Sunnuntaina aamu kuudelta, haki ystävällinen Greger minut moottoriveneellään saaresta.
Saareen piti päästä takaisin lasten ja loman luo jo tänä iltana.
Mutta en päässyt perille.
Onneksi koti oli puolivälimatkassa. Jäin lepäämään.
On turvallisempaa ajaa, kun nukkuu välillä.
Huomenna alkaa minun lomani. Vihdoin.
Nyt ei mikään saa minua sieltä pois.

Synttärit

Olen saanut nauttia huomiosta oikein olan takaa.
Eilen oikeana päivänäni tuotantotiimin voimalla ja tänä-aamuna kotitiimin rakkaudella.
Mies oli oikein ensimmäistä kertaa eläissään tehnyt kermakakun,
josta tyttö oli kauhean huolissaan, koska isi teki sen ihan ilman mitään reseptiä.
Kaikki lauloivat sydämensä kyllyydestä ja tytöltä sain ihania lahjoja …
sain valita ooppera-illan, teatteri-illan, koti-illan ja matkan väliltä.
Maksajana olisin kuitenkin minä.
Teimme kompromissin ja valitsimme yhdessä tuumin musikaalin.
Täydellinen aamu, vaikkakin olisin ollut ehkä hieman vielä iloisempi, jos olisivat herättäneet vaikka edes kahdeksalta aamulla, kello kuuden sijaan.
Tänään pakataan ja huomenna saaristoon. Käväisen töissäkin välillä, mutta varmaan ainakin viikko ollaan.
Ihanaa Juhannuksen aikaa teillekin, Where Ever You Are.

On aika

Nyt se loppui. Imetys.
Oli aika.

Aamulla ja päiväunien jälkeen on tämä kevät vielä tissitelty. Nautinnolla.
Minäkin olen nauttinut, nauttinut joka solullani ja sieluni kyllyydestä.
Pienen lämpimän palleroisen pitäminen sylissä unisena ja lämpöisenä…
Ei ole montaa ihanampaa asiaa elämässä, kuin tämä ainutlaatuinen läheisyys.
Olen nauttinut vauvasta, pallerosta, ihanasta pienestä pojasta.
Miten täyteläinen ja kokonaisvaltainen on tunne kun uusi lapsi syntyy ja kasvaa siinä sylissä.
Miten vaikeaa joka kerta, on päästää irti. Onneksi sen saa tehdä vähitellen.
Mutta nyt on kauhean haikea olo.
Jokin vaihe päättyy. Ja uusi alkaa.

Olin jo etukäteen päättänyt ja poikasellekin asiasta puhunut, että sitten kun tulen Ratula-töistä ei tissiä enää saa.
Taisin jännittää enemmän kuin hän ja meinasin jo luistaakin suunnitelmasta, ajatellen traumatisoivani lapsen kertakaikkiaan, kun yhdistän lopettamisen pitkään poissaoloon, mutta tässä tapauksessa se toimi.
Se pitää tehdä silloin, kun se tulee luonnostaan. Kyllä sen aistii.
Hetken itku ( siis poikasen) ei tuntunut minustakaan kauhean pahalta ja tilanne saatiin korjattua jogurtilla.

Nyt on se vaihe, kun mennään eteenpäin valtavin harppauksin.
Vaippaa ei lähestulkoon enää tarvita ja isojen sänkykin on jo hankittu.

Poikanen kapuaa syliini.
”Saanko pitää kättä tississä?” se kysyy ja käpertyy syliini sanoen pienellä äänellään onnelisesti hymyillen:
Sä olet mun äiti…
Niin olenkin. Aina ja ikuisesti.

Täällä hetken

Viikonlopuksi kotiin. Kuin normaalissa palkkatyössä konsanaan.
Oli mukava, tehokas, täyteläinen, raskas ja mielenkiintoinen työviikko.
En tiedä tekeekö hengähdystauko kotona hyvää, vai ei.
Ikävää se laannuttaa kyllä.
Oli hekumallisen ihanaa sulkea lapset syliin, halia ja suukotella.
Mutta taidan kuitenkin olla sellainen, joka suosii yhdellä rykäyksellä tekemistä. Vaikka olisi kuinka rankkaa.
Ei tarvitse lähteä kotoa kuin kerran, saada työt käyntiin ja loppuun ja palata kotiin.
Nyt maanantaina taas lähden, mutta vain kolmeksi päiväksi ja poikanikin saan mukaani. Sen vähän isomman.

heipat!

Huomen aamuna kun lapset heräilevät olen jo Ratulassa.
Odotan innolla intensiivistä työrupeamaa ja nautin ajatuksesta, että saan täysvaltaisesti paneutua työn tekemiseen.
Silti kurkkua kuristi laittaessani lapsia nukkumaan. Aamulla ei sitten nähdä, yritin selittää poikaselle.
En tiedä ymmärsikö ihan.
No, huomenna se hänelle selviää.
Ja hyvinhän ne pärjää isin kanssa ja minulla ei taida olla pahemmin aikaa ikävöimiseen.

Että tässä sitä nyt sitten mennään.
Heipat!