viimeisiä.

Viimeisiä kuuman laiskoja päiviä.
Viimeisiä, kun papuseni on kanssani kotona.
Jokapäivä.
Pian lasken poikasen muiden käsiin.
Jotkut toiset, saavat katsella hänen leikkejään ja kuunnella juttujaan.
Toiset, joista pian tulee tärkeitä ihmisiä, niin poikaselle, kuin meille vanhemmillekin.
Jotka ovat onneksi ennestään jo vähän tuttuja.

Olen mustasukkainen. Myönnän.

” Sunhan pitäisi olle iloinen Wäinön puolesta” sanoo viisas tyttäreni.
Niin… niinhän olenkin.
Ja kaiken tajuan järjelläni, mutten sydämellä.

Lähetän lapseni maailmalle. Nyt kaikki kolme.
Elämälleni merkityksen antanut aikakausi päättyy.
Mutta jatkuu uudesti syntyneenä.

asioita

Kuuden munan suklaakakku. Keskeltä pehmeä.
Häärään keittiössä kuin ehtoisa emäntä konsanaan.
Minulla on elämäni ensimmäinen esiliina.
Olen pilannut jo tarpeeksi monta lempivaatetta kokatessani.
Onko tämä vanhaksi tulemisen merkki?
Kun käyttää esiliinaa kokatessaan.

Jonnan perhe on tulossa visiitille.
Laitan juustopiirakkaa, salaattia ja sitä herkullista suklaakakkua.
”aika monta lasta” sanon, kun he saapuvat.
 Neljä näyttää paljolta, vaikkei ole kuin yksi enemmän kuin meillä.
Ihana perhe.

Samalla vietettiin Pilvi -hiiren hautajaisia.
Se kaikista kesyin ja ihanin lemmikki -hiiri …
Onneksi oltiin huomattu sairaus ja ehditty asiasta keskustellakin jo.
Oli hienot hautajaiset.
Puheet, ruusut, tango -esitys ja kaikki.
Elämän raskaita, mutta välttämättömiä asioita.
Rakkaan lemmikin kuolema.

Saarijärvi

Jokakesäinen retkemme on takana päin.
Äitini, minä ja lapset.
 Maisemat vaan viuhuvat ohitse ja toisinaan pysähdytään ihailemaan.
Ei ole kiire minnekään.
Maisemavaroitus!!! -huudetaan aina, kun näkyvissä on kaunis harju-, metsä- tai järviaisema.

Poikasella oli tällä reissulla kuitenkin ikävä kotiin. Taisi olla hieman kesäreissu -väsymystä ilmassa.
Eräs hotelli-aamiainenkin meni kertakaikkiaan niin pieleen, että piti ihan pissata keskelle ravintolan lattiaa.
Harmittaahan se, kun äiti kaataa mehun lasiin, vaikka olisi itse halunnut ja lautaselle laitettiin kananmunaa, vaikkei juuri nyt olisikaan tehnyt mieli.
Illalla nukahtaminenkin kesti, kun piti niin kovasti miettiä maailman menoa, että miksi sisko nukkuu, miksi olemme Saarijärvellä emmekä Pilvijärvellä ja eikö voitaisi mennä kuitenkin kotiin, jos uni tulisi siellä paremmin?

Mukava reissu kuitenkin. Kiitos emäntien ja isäntien.

18 kynttilää

Tänään oli yksi niistä aamuista, kun lapset eivät aamulla malttaneet nukkua.
Herättivät minut.
Piti ryhtyä kakun tekoon ja aamupalan.
Kostutettiin kakku.
Perattiin mansikat.
Muussattiin banaanit ja ihmeteltiin taas miten kauan kestää kun kermasta tulee vaahtoa.
Pojat koristelivat, tyttö laittoi kynttilät. Kaikki mitä löysi, muttei silti tarpeeksi.
Korttiin kirjoitettiin nimet, jonka aikana poikanen olikin jo ehtinyt isin luo kertomaan, että sulla on tänään synttärit.

Yhdessä kuitenkin hipsittiin yläkertaan.
Minulla oli täysi työ palavien kynttilöiden kanssa.
Onnistuneen yllättyneen näköinen isi puhalsi 18 kynttiläänsä…
Miehen synttäreitä juhlittiin tänään. Viikon myöhässä. Ei unohduksesta, vaan töistä ja kesätouhuista johtuen.

Tulipa hyvä kakku.

pojilleni

Järkkään poikien huoneita.
Isommalle koululaishuone, mitä ikinä se kenellekin tarkoittaa.
Meille se tarkoittaa kirjoituspöytää ja lisää hyllytilaa.
 Rakastan huoneiden muuttamista ja järjestämistä, kun siihen tulee inspis.

Nyt etenkin, se on minulle kuin terapiaa, ikäänkuin pesänrakentamista.
 Järjestän tunteet ja ajatukset omassa päässänikin samalla. Sitä tarvitsen.
Keskimmäinen rakas prinssini aloittaa koulun ja pienin kahvipapu lähtee päiväkotiin…
Yhtä luopumista tämä syksy… yritän olla liikaa ajattelematta.
Toisaalta ihanaa uutta.
Uuden elämänvaiheen alku. Myös minulle.

Tyhjennän hyllyjä, vaihdan poikien huoneisiin hyllyt päittäin.
Käyn läpi pelejä, kirjoja… laitan säilöön tai siirrän suoraan pikkuveljelle.
Myyn erään kaapin pois,
siirrän lelut toisaalle ja tyhjää tilaa ilmestyy, kuin taikomalla. 
Ison pojan koulupöytä rakennetaan puulevystä, Ikean jaloista ja laatikostosta.
Ei mitään valmisratkaisuja.
Pöytälevy maalataan ja sahataan ja asennetaan sitten kun valmista.
Mustaa se poika halusi. Mustaa se saa.

Poikasen huone sai lisätilaa siinä samassa.

Seuraavaksi tartun kuistiin.

Ihanaa

Kuumaa, kosteaa, tuoksuvaa.
Hiki on, mutta iho, hiukset ja mieli nauttivat.
Nyt on aikaa testata kaikki lähiympäristön uimapaikat.
Kaupungissa pöllyää. Pakokaasu haisee toiselta, kuin kylmemmällä ja kaupungista on tullut toinen.
Se on kuin pukeutunut johonkin rooliasuun. Etelänmaan rooliasuun.
Puheensorinakin on monikielistä.
Yöt ovat pimeitä ja lämpimiä kuin lehmän henkäys.  
Juuri sellaisia, mistä haaveilee talvella.
Ihanaa, ihanaa, ihanaa.