keittiön valtaajat

Kun mieheni kokkaa hän valtaa koko keittiön.
Tiedän tunteen. On ihanaa vallata keittiö ja kokkailla kaikessa rauhassa.
Siihenkin tulee sellainen Flow.
Mies on itseasiassa aivan ekspertti Suomalaisessa perinne ruoassa, koska on sitä lapsuutensa syönyt ja rakastaa Karjalanpaistia ja Venäläisiä pataruokia ja hän onnistuu niissä aina.
Mutta hän on päättänyt ottaa Aasialaisen keittiön haltuunsa, joka sinänsä kyllä sopii meille kaikille.
Lapsetkin ovat oppineet syömään erinäisiä makuja -chiliäkin.

Thaimaalaisessa ja Kiinalaisessa ruoassa , joita hän erityisesti harrastaa, on ajoitus hyvin tärkeä. Kaikkea paistetaan, keitetään ja liotetaan hyvin lyhyitä aikoja. Se tuntuu olevan Suomalaiselle vaikeaa.
Kas, meillä täällähän kaikki haudutetaan ja keitetään pitkään ja hartaasti.
Joten ajoitus on se, jossa on haastetta ja siinä, että malttaa olla laittamatta liikaa currya tai hurjasti chiliä.
Maustesekoitukset ovatkin aika herkkiä yli- tai alilyönneille. Joku joka on syntynyt tuohon makumaailmaan löytää juuri oikeat maut ihan tuosta vain.
Jos maustetta hulahtaa liikaa voi käydä niin, että lapsille pitääkin tehdä jotain lisäksi, jotta saisivat vatsansa täyteen.

Täällä itä-Helsingissä on onneksi hyviä Aasialaiseen ja muuhunkin ruokakulttuuriin erikoistuneita liikkeitä.
Tiesittekö, että esim. lammasta saa Islamilaisille suunnatuista kaupoista todella halvalla.
Ja muutenkin kaikki erikoismausteet kannattaa ostaa erikoiskaupoista.
Marketeissa niistä saa pulittaa moninkertaisen hinnan.

Näissä kuvissa oli tuloillaan Kiinalaiset ”sateenkaarinuudelit”.
Ihan järjettömän hyviä katkarapuja curryssa sun muissa mausteissa.
Kyllä minun kelpaa!

taistelu

Tänä talvena on sen verran sairasteltu ja
kamppailtu voimia vievän surun kanssa, että päätin ottaa järeät aseet käyttöön.
En ole laisinkaan niitä ihmisiä, jotka joka aamu napsivat kaikenlaisia hyvää tekeviä vitamiineja kuin liukuhihnalta.
Minun on vaikea muistaa mitään sellaista.
Antibiootitkin (joita on nyt jouduttu ottamaan) tuottavat vaikeuksia.

D- vitamiinia syömme nyt koko jengi, lapset 10mg ja me 20mg. Enkä tiedä riittääkö sekään.
Lisäksi juon jo toista pulloa Kreuterbleutsaftia…tai ei sen nimi ole enää se, vaan  Floradix.
Tällaiselle aneemikolle se on hyvä vahvistusmikstuura.

Enpä tiedä mikä vaikuttaa mitenkin, mutta viikon takaiseen oloon verrattuna on oloni pirteä, silmät tuntuvat pysyvän auki päivälläkin, eikä päätä enää huimaa väsymyksestä.

Pitkä on ollut talvi. Ja aina vaan jatkuu.
Ajattelin yrittää nauttia, vaikka näenkin jo mielessäni ensimmäiset porraskahvit aurinkoisena kevät aamuna, täynnä visertäviä lintuja ja lämmittävää aurinkoa.

Hyvää …

Uuniperunat on kyllä hyviä… ajanpuutteessa jouduin puolittamaan potut, jotta valmistuisivat nopeammin.
Perunoiden päälle oliiviöljyä ja karkeaa merisuolaa.
Herkullisen soossin valmistin Aurajuustosta, creme fraichesta, valkosipulista ja mustapippurista.
Nam!

Lempi…

Rakastan meidän taloa…
Se on vanha ja kaipaisi suuriakin remontteja.
Joku ei varmaan pystyisi asumaan tällaisessa…
Hieman vino ja kattokin vuotaa.
Mietin tässä, että mitkä ovat ne paikat tai kohdat, joista eniten pidän talossamme…

Kuisti, vaikka se on vielä ruma ja epäkäytännöllinen, niin näen sen jo vaaleanpunaisena ja siistinä, kunhan vaan ehtisin sen laittaa… Siinä on ihanat alkuperäiset ikkunat ja se antaa talollemme sen peroonallisuuden.

Halli ja sen maalaus. Tyttäreni maalasi talomme ja perheemme, kun poikasta ei vielä ollut. Tuota en ota ikinä tuosta pois.

Portaat, ihanan leveät ja ihanat puiset portaat, joissa näkyy talon historian monta maalikerrosta. Ne paljastuivat, kun olimme repineet muovimaton liimoineen pois.
Portaita pitkin tömistelevät jalat herättävät minut joka aamu.

Keittiön ikkunat ja lamput. Keittiössä istun melkein aina ja siis tietysti kokkaankin.Lempipaikkani siis. Nuo verhot löytyivät Isoäitini kätköistä ja lamput Riihimäen vanhaintavarain liikkeestä.

Oma

Poikanen sai tuolin syntymäpäivälahjaksi.
Perheen pienimmälle kaikki, mikä on omaa on arvokasta ja siitä sitten pidetään kiinni.
Oma tuoli raahataan mukaan olohuoneeseen, asetetaan keittiöleikkeihin mukaan ja nyt sillä istuen yritetään syödä ruokapöydän ääressä.
Ilman mitään ongelmaa se tuntuu sujuvan, vaikka meistä muista homma näyttää aika hankalalta.
Ymmärrän häntä syvästi, vaikka ei itselläni sisaruksia olekaan.
Perheen pienin joutuu kuitenkin aina vähän taistelemaan paikastaan hieman enemmän kuin muut, vaikka me vanhemmat yritämmekin kaikkien puolia pitää tasavertaisesti.
Oma tuoli… oman kokoinen, se on tosi tärkeä ja tosi hieno.