Järvi-Suomi

Järvi-Suomi on minulle vieras maa. Olen enemmän niitä meri-ihmisiä. Vaikka syviltä juuriltani keski-Suomesta tulenkin, tuntuvat järvet, vaarat ja kangasmetsät minulle vierailta. En ollenkaan tarkoita, etten pitäisi näistä keski-Suomen maisemista. Ihailen, ihmettelen ja nautin maiseman ja luonnon seesteisyydestä ja ihmeellisestä kauneudesta. Jokavuotinen sukulais-reissu oli taas ihanan rentouttava ja nautimme järvivedestä ehkä enemmän, kuin kertaakaan aikaisemmin. Kyllä kesäinen Suomi on ihan paras paikka olla näin kesälomalla.

Kuvittele…

Pehmeä iltapäivä, ehkä vielä vähän polttavakin. Paksut tummanharmaat pilvet reunustavat kaupungin satamaa ja minä juoksen lauttaan. Työnnän edessäni rämiseviä matkarattaita, joissa istuu poikanen ja kahvoissa roikkuu takkeja, laukku ja kassi jossa kananfileitä, herkkusieniä, halloumia, pikkutomaatteja ja grillivarrastikkuja. Vanhemmat lapset juoksevat kannoillani -ettei vaan myöhästytä!
Toisella rannalla vastassa on eräs perhe, niin kotoisa ja turvallinen. Kummipoikani perhe. Jatkamme yhdessä matkaa palstalle. Se on villi ja kaunis. Keltaisia vadelmia, kesäkurpitsaa, maa-artisokkaa, kukkia siellä kasvaa.
Syömme yhdessä. Halloumit tuppaavat näköjään palamaan pallogrillin lämmössä. Onneksi meillä on kuitenkin suuri auringonvarjo suojanamme, sillä ilta-aurinko kuumottaa vielä. Istumme, syömme, kaikki saavat kertoa kuulumisensa. Syötyään lapset juoksevat kivikkoiselle rantakalliolle, kaikista pieninkin otetaan mukaan. Ihania lapsia. Niitä on yhteensä aika monta, mietimme ja hymyilemme. Keskustelemme lähipäivien kauheista tapahtumista. Emme voi käsittää…
Lapset pulahtavat uimaankin. Viileä suolavesi tekee hyvää. Lasten nauru ja hykerrys sekoittuu liplattaviin laineisiin.
Miten ilta voikaan olla niin pehmeä ja hyväilevä. Miten mieli voi olla näin raukea. Emme menekkään aiottuun lauttaan. Vaan seuraavaan, lapsille aivan liian myöhäiseen. Ukkospilvet kerääntyvät yllemme. Painavat, huokailevat, mutteivät sada tai jylise. Kotona kannan pienen sänkyyn. Riisun vaatteet siellä, kengätkin. Ihan pian on hiljaista. Istun pihalle ja imen itseeni tätä iltaa.

Loma-arki

Lomallakin voi olla oma arki. Se on pehmeä, laiska, välillä tylsistyttävä ja sitten taas kovin energinen. Opettelen nauttimaan kotipäivistä. Sitäkin täytyy opetella. Siis sellaisista lomakotipäivistä. Työkotipäiviä on sitten kun ei ole lomaa. Silloin kirjoitan, suunnittelen, kuvaan, puhun työpuheluita, pesen meikkisiveltimiä, huolehdin perheestäni ja tunnen itseni helposti riittämättömäksi. Nyt yritän riittää, myös itselleni.

Sato

Liikuttava pensasvanhus teki meille ensimmäisen sadon pitkästä aikaa. Keräsin pienen sadon hartaudella. Lisää on tulossa, vähän.
Pensas leikattiin alas pari vuotta sitten ja nyt pensas on taas mahtavan kokoinen, mutta sato pienenlainen. Ajattelin hakea jostain hevosenlantaa. Lannoittaa ja hoitaa pensasta. Olemme myös pohtineet pensaan hävittämistä, mutta siihen on syntynyt kiintymyssuhde, eikä hävittäminen tule kysymykseenkään. Talvisin sen päällä kimaltelee himmeä valosarja, joka asetetaan siihen tyttären syntymäpäivänä marraskuussa. Ehkä ensi kesänä saadaan sadoksi kaksi kourallista marjoja.

Lomalla!

Voi, että olen odottanut tätä! Lomaa. Ja se tuntuu vieläpä niin ansaitulta, mutta epätoivoisen lyhyeltä. Onneksi sain viettää ensimmäiset arvokkaat lomapäivät ihanassa paikassa, parhaassa seurassa, omien lasten ja ihanan ystävän kanssa. Sukelsin Ratulan jokeen ja huuhtelin työt mennessäni. Saunassa hikoilin kaupungin hiet pois ja yön pikku tunteina paransimme maailmaa. Aamusella ruokimme pörröiset lapset ja nälkäiset eläimet. Nautimme Höntin ja Daalian pehmeästä askelluksesta ja pitkältä tuntuvien päivien toimettomuudesta. Parasta.