Erään päivän ilta

Keitin iltakahvit. Laitoin paljon kaardemummaa.
Lapset kirmaavat pihalla ja huomaan, että tekee mieli sytyttää kuistille valo ja sen ulkopuolellekin.
Kaukana jylisee ukkonen ja oikeastaan toivon, että se tulisi tänne meille.

Koululaiset ja päiväkotilainen taitavat vähän kipuilla arjen aloitusta.
Joskus päivä, jolla on kaikki ainekset onnistua, meneekin ihan myttyyn.

Smoothie -bar!

Meillähän perinteisesti on kesäisin kaikenlaisia kojuja ja putiikkeja. Tällä kertaa bisnes jopa melkein kannatti ja leikissä olivat mukana kaikki lähinaapuruston lapset. Markkinointi pelasi ja tarjolla oli mitä herkullisimpia smootheja koko viikonlopun ajan. Minun lempismoothieni oli banaani-vadelma smoothie.
Kaikki annokset tehtiin luonnonjogurttiin ja sitten makuja lisättiin sitruunasta suklaaseen toiveiden mukaan. Lisää samantyylisistä touhuista saa lukea syyskuun Meidän Perheestä. Minun ensimmäinen iso juttuni !!! Jännittää…

Huhhuh!

Työt alkoivat tohinalla. En ole ehtinyt edes lukemaan blogeja saatika sitten päivittää…
Tiedossa on hirvittävästi kaikkea jännää ja ihanaa Kotoon (ohjelmaan ja nettisivustolle) liittyvää. Kerron kyllä, kun aika on kypsä.
Meikkaustyötkin ovat lähteneet ihanasti vauhtiin.
Tämänpäiväisen vapaapäivän aikana olen saanut maistaa pitkästä aikaa keikkaleski- kotiäitiyttä ja täytyy sanoa, että kyllä se työnteko välillä tekee hyvää ja sitten sitä nauttiikin näistä päivistä lasten kanssa kotona ihan toisella tavalla. Ilma tuoksuu jo hieman syksyltä ja koulun alulta ja arjelta. Naapuruston lapset ovat kaikki palanneet maisemiin ja tohina on sen mukaista.
Vaatekaapit on siivottu ja uusia vaatteita ja kenkiä hankittu. Hurjaa, miten paljon vaatteita on jäänyt pieniksi. Tyttönen on raskaalla kädellä pistänyt pois kaapistaan kaiken joka ”ei sovi mun tyyliin” jepjep. Laitoin kuitenkin muutaman vaateparren takaisin kaappiin. Kyllä ne sitten pimeänä syysaamuna löytävät taas paikkansa.

Kukkumaahan…

Pojan Kukku.
Se, jonka poikani sai kätilöopistolle pieneen vastasyntyneen sänkyynsä isovanhemmiltaan.
Siitä tuli niin rakas, että kävin ostamassa toisen samanlaisen, jos vaikka tämä katoaisi. Se sai aikanaan nimekseen Kukkunen.
( olin monta vuotta stressannut tyttären Lurpan kanssa. Singaporessakin sidoin Lurpan narulla rattaisiin kiinni ja kerran jouduin ajamaan 50km vain hakeakseni unohtuneen Lurpan)
Pojan rakas Kukku on ollut kaikessa mukana ja Kukkunen, sen kaveri, myös. Kukkunen hävisi jo aikaa sitten. Hyvä, että oli vielä se Kukku.
Kukkua on ommeltu moneen kertaan sisarusriitojen seurauksena. Se on lohduttanut, ollut turvana ja tyrehdyttänyt yölliset nenäverenvuodot. Kipeään paikkaan painettiin aina Kukulla, eikä yökyläily tullut kysymykseenkään ilman Kukkua.

Tänä kesänä Kukku on unohtunut monta kertaa. Se on jäänyt vahingossa kotiin, odottamaan reissusta paluuta. Liekö Kukun tarve hieman loiventunut? Siitä jo puhuttiinkin, että ehkä kohta et enää haluakaan ottaa Kukkua mukaan, olethan jo kahdeksan. Mutta se tuntui pojasta kaukaiselta ajatukselta. Ilman Kukkua tulee painajaisia, kuulemma.

Nyt Mökkireissulla Kukku katosi.
Oli kyllä mukana, mutta ei tullut perille saakka. Oli autossa sylissä. Ei löytynyt sieltäkään…
Kukku on lähtenyt Kuukkumaahan. Tehtävä pojan kanssa on täytetty ja Kukku pääsi lepäilemään mm. veljensä Kukkusen kanssa. Olihan sillä aikamoinen elämä täynnä seikkailua täällä meidän kanssa.

Kukkumaa on kuulemma maan alla, koska Kukut pitävät kaivautumisesta ja lämpimistä ja hämäristä paikoista. Siellä niillä on paljon käytäviä ja pesäkoloja ja isoja saleja, joissa ne tapaavat toisiaan ja elävät elämäänsä kukkumaisesti.

Nyt poika on hiljainen, ei paljoa puhu. Sanoo, että hieman surettaa, mutta Kukulla on varmasti tosi mukavaa nyt Kukkusen kanssa… katsotaan miten nukkumaan mennessä käy. Itse ainakin olen sydän syrjälläni… Hassua, minulla taitaa olla Kukkua ikävä ainakin yhtä paljon, kuin pojalla. Erään aikakauden loppu. Olin myös toivonut voivani säästää Kukun pojalleni hyvässä säilössä niin, että ehkä joskus oman lapsensa kanssa kaivaessaan komeroita, he löytäisivät Kukun ja poikani muistaisi, mitä kaikkea Kukun kanssa koettiinkaan.

Kukku,
Hyvää matkaa Kukkumaahan ja kiitos kaikesta lohdusta ja turvasta, jota pojalleni toit.

Kesäreissuja

Nyt kun työt ovat alkaneet, niin onkin hyvä palata hieman kesäreissuihin.
Perniössä, Pyynpivossa sijaitsee taiteilija Armas Hurstin taiteilijakoti. Itse herra on siirtynyt jo muualle asumaan, mutta hänen hurmaava tyttärensä pitää paikkaa auki koko kesän aina loppuviikosta. Talossa on tällähetkellä esillä talon isännän omaleimaisten pronssitöiden lisäksi hänen molempien tyttäriensä töitä. Taiteellinen catwalk, sekä akvarellejä. Pihaiiri on täynnä Armas Hurstin veistoksia ja vanhassa piharakennuksessa on tällähetkellä esillä valokuvaaja Kira Gluschkoff in vahvoja töitä. Pihapiiri on hurmaava.
Koska onnekseni tunnen talon nykyisen emännän henkilökohtaisesti, saimme myös ensiluokkaisen kohtelun ja tarjoilut. Tunnelma oli kuin suoraan maalauksesta juodessamme kahvit ikivanhan tammen alla.

haikea…

Kauhean haikea hetki tämä töihin paluu…
Eipä ollut pituudella pilattu loma, mutta jonkisortin innostuksella kuitenkin tartun syksyn töihin. On erikoista, että voi tuntea olonsa valtavan haikeaksi, koska kesä on lopuillaan ja samalla intoilla syksyn töistä. Ihan kuin hyvästelisin sydänystävän ikuisiksi ajoiksi, lähteäkseni uusiin seikkailuihin…