Uusi vaihe

10 vuotta on tuo pieni keittiö ollut keittiössämme. Sillä ovat kaikki kolme lasta kokkaileet jos jonkinmoisia keitoksia. Muovailuvahasta ja kaurahiutaleista ja milloin mistäkin. Joskus on kattilan kannen alle jäänyt jotain muhimaan ja hyvä ettei kävellyt itse roskikseen.Viimeisin villitys oli teen keittäminen. Poikanen keitti antaumuksella teetä kuumaan hanaveteen ja tarjoili sen hienosti siivilän läpi suodatettuna. Seisoi vieressäni, kunnes olin juonut kaiken ja kehunut valtavasti. Toi sitten lisää.

Noh, jokatapauksessa paljon, paljon riemukkaita ja herkullisia kokkailuhetkiä. Tänään tuli kuitenkin se hetki, kun pikkukeittiö siirrettiin pois. Suruhan siinä tuli puseroon. Sen ympärillä on tapahtunut niin paljon. Lapset syntyneet ja kasvaneet. Se on aina ollut keittiössämme. Kodin sydämessä. Nyt sen kohdalla on tyhjää. En halua siihen mitään. Tarvitsemme tilaa, sillä lapset ovat kasvaneet ja tarvitsevat lisää tilaa. Moneen suuntaan. Henkisesti ja fyysisesti. Uusi elämänvaihe.

Noniin!

Koska olohuoneemme saa uuden sohvan, niin tottakai koko olohuoneen värimaailmakin muuttuu.
Raahauduin toipilaan voimillani rautakauppaan katselemaan tapetteja ja valitsemaan maaleja, koska en sitten millään malttanut olla enää kotona. Istuessani siinä kaikkien 50en viininpunaisen sävyn kaverina, tajusin olevani edelleen aivan toipilas. Käytyäni kotona hakemassa unohtuneen lompakkoni, lähdin kaupasta tyytyväisenä kolmen koesävypurkin kanssa. Maalasinkin. Sävy on päätetty.

Parasta flunssaruokaa on muuten peruna-purjososekeitto. Kaveriksi paistoin uunissa ruisleipää Aura pehmeällä ja tomaateilla. Hyvää.

Huomenna uudestaan

Täällä sairastetaan. Porukalla. Ruoka ei maistu ruoka-aikaan kenellekään, mutta kaikille sitten eri aikaan. Onneksi mehuja ja vettä kuluu. Niin ja mustikkakeittoa. Yritin kuumeettomana kauppaan ja apteekkiin. Matka tyssäsi pihalle. Lumiaura oli taas jättänyt terveisiä ja niiden terveisten pois luominen veikin sitten mehut loppupäiväksi. Huomenna uusi yritys.

Kuumepotilaana…

Jos tämä viikko noin niinkuin muuten oli parempi, kuin tuo edellinen, niin hiihtolomaviikko alkoikin minun sairastumisellani. Täällä sitä nyt kuumepotilaana möllötetään… Aivan erityisen erikoista on se, että mies ei ole keikoilla. Yleensä kun joudun sairaanakin pyörittämään kolmen lapsen ja yhden koiran päivärutiinit. Onneksi saan siis nyt oikeasti levätä, joten toivottavasti paranenkin, ennenkuin hiihtoloma loppuu.

Laastaria.

Ihan uusi viikko on nyt kyllä tervetullut, kiitos.
Vaikka sainkin tällä viikolla vihdoin kokeilla tuota The Avocadopastaa, miehen toimesta, jää viikko kyllä miinuksen puolelle, noin niinkuin kaikinpuolin.
Olemme keskimmäisen rasitusastman kanssa ihan alkutaipaleella. Lääkärikäyntejä ja mittauksia, taulukoita ja pettymyksiä. Pienimmäisen varottavien ruoka-aineiden listalle lisättiin pähkinät. Keikkaleskiviikonlopun sinetöi lapsen kuume ja paletti pitää miettiä kokonaan uusiksi.
Tänään ei ole muuta mahdollisuutta, kuin juoda aamukahvi kirkkaanpunaisesta Barbapapa -mukista.
Siitä tulee hyvä mieli. Sillä on laastarikin valmiina.