Rauhallista

Perheen pojat ovat kesäretkellä Savossa. Onget ja makuupussit mukana. Ensin olin hieman kade, sillä rakastan kesäretkiä. Sitten tajusin, että tämähän tarkoittaa kahdenkeskistä aikaa tyttöjen kesken. 
Ihanaa!
Käydään syömässä, kaupungilla, leffassa. Nukutaan pitkään. Rauhalliset aamiaiset. Illalla katsotaan niitä leffoja, joita ei pienenmpien poikien kanssa voi. Nukutaan vierekkäin. Sunnuntaina moikataan Rihannaa. 
Itse kun olen ainoa lapsi, mietin kovasti näitä lasten kanssa vietettäviä kehdenkeskisiä hetkiä.
Ne ovat kovin tärkeitä lapselle, sekä vanhemmalle. Lapsesta tulee niin erilaisia asioita esille, kun ollaan kahden. Hän rauhoittuu, ikäänkuin riisuutuu. Ja minä saan taas kaikessa rauhassa kuunnella hänen juttunsa loppuun ja mikä tärkeintä, olla yhdessä hiljaa. Kuunnella hetkeä. Mutta arjen todellisuus usein tekee tällaiset hetket mahdottomiksi. Niinpä kahdenkeskiset hetket saattavat olla lääkärillä käynti, harrastukseen vienti tai leipomishetki, jos muut ovat omissa puuhissaan. Nekin kelpaavat vallan mainiosti, kunhan muistaa ymmärtää hetken tärkeyden. Lapselle nekin saattavat tuntua pitkiltä hetkiltä ja syöpyä lapsuumuistojen lokerikkoon koko elämän ajaksi.
Panda -koira ihmettelee hiljaisuutta ja vahtii tarkkaan ovea.
Tämähän on kuin miniloma. 
Nautitaan hetkestä.

Ainiin

Käytiin me Pärnussakin tuossa lyhyen lomani aikana. Ihastuttiin. Sää ei tosin suosinut, joten ensi kerralla aloitamme järjestelyt ajoissa, jotta saamme vielä paremman lomakodin ja viivymme pidempään, jotta saamme todennäköisemmin hyvää säätä.

Marjavaras

Nyt se on varmistunut. Pienen marjasatomme syy ei ole valtavan marjapensaan vanhuus, vaan linnut ja…
Punaviinimarjat näyttävät sateen jälkeen ihanilta. tekisi mieli napsia ne jo suuhun, mutta kirpeitä ovat vielä.

Onnellisuuden haastava kaava

Olen miettinyt tosi paljon onnellisuutta lähiaikoina. Elämä on rajallinen ja haluan elää onnellisesti nyt, enkä ehkä sitten joskus.

Nimittäin kestää aika kauan ymmärtää, ettei ole onnellinen ja sitten pitäisi vielä osata tehdä asialle jotain. Minun onnelisuuspohdintoni liittyvät työelämään. Kuulostaa ehkä kuivalta, mutta on tärkeää minulle juuri nyt. Ehkä joku teistä tunnistaa jotain omasta elämästään…
Ehkä jollain teistä on asiat menneet juuri toisin päin.

Olen vuosia kärsinyt yksityisyrittämisen haasteista. Vaikka rakastin työtäni, arki tuntui raskaalta, upottavalta suolta. Epäsäännöllisyys, epävarmuus ja sen aiheuttama armoton itsekritiikki uuvuttivat. Kuitenkin kaikki se mitä ja miten halusin tehdä, vaatii yksityisyrittämistä.

Päätin päästää irti vanhoista haaveista, jotka olivat jo ehkä hieman kangistuneita. Prosessi oli pitkä, enkä tiennyt mihin suuntaan lähteä. Kohtalon oikusta hain ennakkoluulotta uuteen mahdollisuuteen. Tuli uudet haasteet ja uudet ihmiset, vaikkakin tutussa maailmassa. Uusi identiteetti. Säännöllinen työ.

Minulta on pudonnut kivilasti sydämeltä. Jätän työt työpaikalle ja tulen kotiin. Pohdin työasioita iltaisinkin, koska ne ovat kiinnostavia. Tiedän, että työt jatkuvat huomenna. Tuntuu, että minulla on annettavaa ja minua odottaa tulevaisuus. Vaikkakin illat tuntuvat lyhyiltä perheen kanssa, olen läsnä täyspainoisesti ja onnellinen. Ei tarvitse tehdä laskutusta, pestä siveltimiä, odottaa mailejä kuvauspaikoista, olla kuulolla jos puhelin soi, vastaanottaa bookkauksia, suunnitella seuraavaa päivää ja olla epävarma siitä, koska pääsee kotiin, jatkuvatko työt tai koska asiakas maksaa palkan.

Muutos on aina raskas ja olen vasta matkalla uuteen. Opiskelen vasta, mutta tuntuu vahvasti siltä, että olen oikealla tiellä. Tämä sopii minulle. Nyt. Olen onnellinen näin. Pitkästä aikaa.