Tulee se joulu remonttikotiinkin

IMG_3416

 

Hyvää pikkujoulua! Onhan se vähän haastavaa, täytyy myöntää, rakentaa joulutunnelmaa kotiin, kun kaikki on sikinsokin.

Mutta ajattelen tämän tutkimusmatkana: mikä kaikki itseasiassa tuo joulutunnelmaa? Mulle se on ollut siisti, koristeltu koti, tuoksut ja lasten joulun odotus, piparkakkutalo. Lasten joulun odotus ei ole kadonnut minnekään. Piparitalo tehdään, tosin joudun tekemään uudet kaavat, sillä ollaan tehty aina piparitalo meidän talosta ja nyt talon ulkomuoto on muuttunut. Ensimmäinen joulu, kun talo on tämän muotoinen, mutta ei viimeinen! Kodin koristelut vedetään yksinkertaistettuna -vain lasten lempikoristeet perinteisille paikoilleen. Glögi- ja torttukausihan on jo avattu ja tänään laitoin myös jouluvalot ulos.

Joulu vietetään kuin vietetäänkin meillä. Päätettiin tsempata niin. 28.12 alkaa keskikerroksen lattioiden purku ja lämmitysputkien remontti. Ennen joulua tyhjennetään kirjasto ja kaikki muu paitsi keittiö ja sohva, telkkari ja musavehkeet. Levätään joulupäivä ja sitten kaksi päivää aikaa tyhjentää tohinalla keittiö. Sitten evakkoon. Sellainen joulu. Vähän erilainen, mutta kyllä se joulufiiliskin sieltä hipsii, ihan varmasti.

Niin, ja piti vielä sanoa, että tsempit teille kaikille muillekin vanhojen talojen parissa ahertaville. Olenkin kohdannut mielenkiintoisia tarinoita tässä matkanvarrella, kaakeleita myydessäni eteenpäin ja hakiessani keittiönkaappeja pitkin ja poikin eteläisintä Suomea. Olette mielessäni.

IMG_3417

 

IMG_9084

IMG_3423

Marokkolaiset sementtilaatat ja eka kylpy

 

Näyttökuva 2015-07-01 kello 19.46.12

Yhteistyössä Zocohome.

 

Kävin tänään ensimmäistä kertaa kylvyssä! Rasti seinään. Kaiken sairastelun ja keikkaleskeilyn lomassa olin mielestäni ansainnut pienen kylpyhetken keskellä päivää, kun hetki antoi siihen poikkeuksellisesti mahdollisuuden.  Siinä sitten makasin, poreissa, kuumassa kylvyssä. Himmeissä valoissa katselin kylppärin kaakeliseinää ja muistelin mistä kaikki oikein lähti.

Kaakeleiden hankinta on ollut remontissa yksi haasteellisimmista asioista. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta niin se on. Kaakelit tuntuvat niin lopullisilta. Sopivien löytäminen ja vielä järkevässä hintaluokassa on työlästä ja vie aikaa. Niin monta asiaa pitää ottaa huomioon, kuten ympäröivät värit ja materiaalit. Asunnon tyyli, ehkä rakennusvuosi, mittasuhteet ja käyttötarkoitus. Ennen kaikkea pitää ottaa huomioon toimitusaika.

Minun on ihan kauhean kauan tehnyt mieli marokkolaisia sementtilaattoja. Tällaiseen rintamamiestaloon ei ihan mikä tahansa hamam-tyylinen iloittelu sovi, joten päätöksen teko oli vaikeaa. Jotain persoonallista, raikasta, mutta yksinkertaista.

Ainoa kaakelikauppa, jonka tiesin myyvän marokkolaisia, oli kesällä pitkään kiinni. Tämä järkyttävä seikka pakotti minut etsimään muualta, sillä aikataulu painoi päälle. Koko remontti meinasi viivästyä viikko tolkulla kaakeleiden takia. Siksi onkin tärkeää aloittaa ajoissa etsiminen ja kannattaa tilata kaakelit vaikka liian aikaisin, sillä monet kaupat voivat säilyttää kaakeleita varastossa, kunnes niitä oikeasti tarvitaan.  Tilanne muuttui kuitenkin onnekkaaksi sattumukseksi, kun löysin  Zocohome -sisustuskaupan ja sielläkin oli tämä täysin koukuttava suunnitteluohjelma. Ohjelmalla voi itse suunnitella omat kaakelit, jotka sitten tehdään Marokossa, mitenkäs muutenkaan kuin käsityönä ja värit kuivatetaan auringon alla, joka tuo niihin elävyyttä ja sellaista auringon paahtamaa himmeyttä. Hinta riippuu värien määrästä ja kuviosta, mutta noin 90e/m2. Toimitusaika on noin 7 viikkoa ja palvelu Zocohomessa oli joustavaa. He ymmärsivät remontoijan aikataulupaniikin ja saivat kaakelit saapumaan jopa hieman odotettua aikaisemmin.

Nämä kaakelit ovat 1,5 cm paksuja ja jotta ne saa pysymään seinässä, pitää laastia laittaa aika paksulti. Zocohome’in sivuilla on kyllä tosi hyvä ohjeet ja videotkin kaakeleiden asentamiseen, jos joku meinaa itse kaakeloida. Ei sen puoleen, oli se eka kerta urakoitsijoillakin.

Leikin taas vähän suunnitteluohjelman kanssa ja tässä kolme aika erilaista neljän kaakelin kokonaisuutta ihan vain, että näette miten erilaisia siellä saa tehtyä.

 

Näyttökuva 2015-11-26 kello 18.45.39

Vaikka olin aluksi hieman pettynyt kaakeleiden hillittyyn ilmeeseen, taputan itseäni selkään itsehillinnästä -siitä, etten seonnut kokonaan kaikkien ihanien värien ja kuvioiden keskellä. Mausteiset värit ja koreat krumeluurit ovat sitten joskus johonkin toiseen kotiin.

Kun kaakelit oli kiinnitetty seinään, jäi kaakeleiden suojaaminen minun hommaksi. Siinä vaiheessa oli kyllä aika kivaa tehdä jotain itsekin. Tosin, kyllästeöljy, jota pitää levittää kaakeleille kolmisen kerrosta ennen saumausta, olikin aikamoista tököttiä. Pää pyörällä kävin välillä hengittämässä ulkona raitista ilmaa (tässä vaiheessa ei kellarissa ollut vielä ikkunoita lainkaan, eli tuuletus pelasi). Kumihanskoistakin syöpyi sormet puhki, mutta iholle ei käynyt kuinkaan.

Näyttökuva 2015-11-26 kello 18.28.52

 

Lattian mikrosementin ja sementtilaattojen yhdistelmä toimii aika hyvin. Harmaan sävyt ovat kovin vaikeita valita ja niiden yhteensovittaminen erilaisissa materiaalipinnoissa lähes mahdotonta, mutta kovan valkoisen, luonnonvalkoisen, harmaan ja petroolin yhdistelmä toimii ihan ok. Hommaa piisaa vielä. Seuraavaksi pitäisi jaksaa tarttua vesiputkien maalaamiseen. Jos nyt ensin keskittyisin kuitenkin kylpemään hieman useammin. Se selkeästi vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin. Ei ole yhtään niin kipeä olo enää.

IMG_3363

IMG_8614

IMG_3361

IMG_3392

Ja taas mennään.

 

IMG_8191

Lähtöasetelma, kun kosteusvaurio löytyi joskus elokuussa.

                           Näyttökuva 2015-11-26 kello 10.34.03

Keskikerroksen vessan rakentaminen alkoi. Se on nyt kuivunut kosteusvauriotaan parisen kuukautta. Tämän päivän aikana loputkin kalusteet purettiin, kuten kaappi ja lavuaari, lattian sisään laitettiin ekovillaa puruina eristeeksi ja nyt siellä näyttäisi olevan jo lautaa. Päälle tulee valu ja kaakelit. Työmaa vähän seisoo tämän viikon sillä perjantaina pitäisi tulla rakennusvirastosta tarkastaja, joka sanoo kyllä (toivottavasti) sille, että laajennusta voidaan alkaa eristää ja sisäpintoja rakentamaan. Ikkunoitakin odotellaan. Silläaikaa on siis hyvä aloittaa vessan rakentaminen.

Se tosin tarkoittaa sitä, että mun on tartuttava taas tähän lavuaari/allaskaappiproblematiikkaan.

Kah, kun haluaisin jonkun vanhan kaapin altaan alle, molempiin vessoihin, mutta mitat ja hinnat tuottavat haasteita. Kellarin vessaan allaskaappi oli altaineen ostettava Ikeasta, koska mitat olivat niin haasteelliset. Ikea oli ainoa paikka josta löytyi sopiva ja kivan näköinen. Ikean allaskaappiyhdistelmät ovat kyllä todella halpoja verrattuna mihin tahansa muuhun. Mutta nyt haluaisin yhdistelmän vanha kaappi- uusi allas.

Olen lähes puoli vuotta etsinyt allaskaappeja ja tänään löytyi kaksi, mutta tietenkin Ilmajoelta ja Pohjanmaalta. Eihän ne sieltä kulje mitenkään tänne, ellei myyvä osapuoli ole valmis viemään kaappia Matkahuoltoon. Yritän siis haastaa ideapankkiani tässä ja etsin yöpöytiä, pikkupöytiä, lipastoja ja kaappeja ihan kaikista netissä löytyvistä kaupoista ja kirppiksiltä. Katsotaan miten käy. Ei auta kuin sukeltaa altaiden, hanojen ja kaappien ihmeelliseen nettimaailmaan. Aikaa ei ole loputtomasti.

Nämä kaapit löytyivät tori.fi:stä hakusanalla/kategoriasta hyllyt ja säilytys.

Näyttökuva 2015-11-24 kello 16.00.46 Näyttökuva 2015-11-24 kello 16.00.39

Kierros kellarissa, viimeistelyä vaille…

 

IMG_3109

Kellari alkaa olla valmis. Mitä nyt pieniä yksityiskohtia: listoja, kylppärin oven lakkaus, putkien maalaus, ulko-oven sisäovi, sisustamista…

Nyt ei ole enää mitään tekosyitä olla pyykkäämättä, kodinhoitohuone toimii hyvin. Sen todistaa se, että pyykit peseytyy, eikä pyykkikasoja kerry. Erityisen tyytyväinen olen päätöksestä asettaa pesukone ja kuivuri vierekkäin ja päälle pöytälevy. Koneiden ovet avautuvat peilikuvina, joka helpottaa pyykin siirtämistä pesukoneesta kuivuriin. Pöytätason päälle on helppo nostaa kuivat pyykit lajittelua varten. Isoa pesuallasta on tarvittu jo paljon nyrkkipyykistä, maalisiveltimien pesuun. Ja tuo liikuteltava hanapää on kätevä, kun allas on noin iso. Vain radio puuttuu -toistaiseksi. Kun ajattelee, että koko lasten taaperoiän olen pärjännyt välttävillä pyykinpesuolosuhteilla, oikein harmittaa itseni puolesta, että sain toimivan kodinhoitohuoneen vasta nyt, kun alkaa jo helpottaa.

IMG_3386

Pukuhuone on siustuksellisesti vielä vaiheessa. Ikean nojatuoli taipuu sängyksi, mutta on tosi massiivinen. Se siirtyy ehkä yläkertaan ja tuohon tilalle jokin siro sohvasänky.

IMG_3355 (2)

IMG_3359

IMG_3369

Miehen avokado, josta taisin ihan remontin aluksi mainita, talvehtii kylppärissä trooppisissa olosuhteissa. Katsotaan miten se kestää kellarissa talven yli.

IMG_3361

Kupariputkiin päädyttiin, sillä ne voi maalata. Ovat kalliimpia kuin komposiittiputket, mutta halvempia kuin kromiputket. Nää maalataan vielä harmaaksi tai valkoiseksi. Poreammeessa ovat jo kaikki perheenjäsenet nautiskelleet paitsi minä. Voitteko kuvitella??? En ole kertaakaan vielä ollut kylvyssä! Päivisin en voi rentoutua, kun täällä tapahtuu kokoajan ja iltapäivisin on liikaa hässäkkää lasten kanssa. Yhdeksän jälkeen on oikeastaan ainoa mahdollisuus, mutta sitten jo väsyttää niin, etten jaksa. Lupaan yrittää jonain viikonloppuna.

IMG_3372

Lauteet ja saunan ovenpielet käsittelin Supi saunavahalla harmaiksi. Sauna on neljä kertaa isompi kuin edellinen. Tuntuu oudolta, kun saunoessa mahtuu vaihtamaan asentoa tai vaikka makoilemaan. Hyvät löylyt tulee. Appiukon 10 vuotta sitten ostama vuolukivikiuas lämmittää tämänkin saunan tehokkaasti.

IMG_3374

IMG_3375

Vessan kaappi on mielestäni hieno ja kokeilin neliönmallisten kaakeleiden tiililadontaa ensin tänne alas. Toimii mielestäni hyvin, joten muihinkin vessoihin tulee tällaiset kaakeloinnit, vain pienemmillä kaakeleilla, ehkä valkoisilla saumoilla.

IMG_3382

Uskomatonta, että ollaan jo tässä vaiheessa. Viimeiset piinaavan pitkät viikot vielä edessä. Joulun jälkeen lähdetään reissuun evakkoon, koska keskikerroksen lattiat puretaan kokonaan. Ennen joulua siis pakataan kirjasto, halli ja iso osa olohuonetta. Heti Joulun jälkeen keittiö ja loputkin olkkarista. Joulu siis pyritään viettämään kotona. Kun tullaan reissusta, alkaa keittiön rakentaminen.

Jotenkin sitä on niin tottunut noiden remppakavereiden täällä oloon, että mitenköhän sitä  tottuu siihen, että kukaan ei päivisin kolistele, kiipeile ikkunan edessä tai kysele vaikeita. Noh, kesällä 2017 tulee sama porukka uusimaan talon ulkolaudoituksen, että sinänsä pieni tauko tekee varmaan hyvää.

Täältä voit muuten vilkaista, miltä kellari näytti juuri ennen remonttia ja hetki sen alkamisen jälkeen… Huhhuh.

Linkkejä putiikkeihin, joista osa kuvissa näkyvistä tavaroista on:

Tre små rum, Paraisilla

Stylelab, Lauttasaaressa

Kuviokaakelit Zocohome

 

 

 

 

 

 

 

 

Pönttö ja sen kaveri puupaavo

IMG_3310 (1)

IMG_3314

 

Yhteistyössä Pohjanmaan Tiilirakenteen kanssa.

Pönttöuuni on vihdoin siinä vaiheessa, että siinä voi polttaa kunnon pesällisiä. Kyllä me ollaan nautittu. Mulla ei ole koskaan ollut kotona varaavaa takkaa ja tämä koti on huutanut sitä siitä saakka kun tänne muutettiin. Todennäköisesti se on huutanut sitä koko ikänsä, sillä merkkejä vanhankaan takan paikasta ei ole löytynyt. Kun ystäväni tuli käymään hänkin totesi saman tien, että täähän täältä on kokoajan puuttunut. No, nyt on! Varaava takka. Vai kuuluisiko tätä kutsua nyt sitten uuniksi?

Koska olkkarissa ei patteri toimi vielä, on takka kyllä pelastus. Yhdellä alkuillan pesällisellä pönttö lämmittää koko yön ja on aamullakin vielä lämmin. Maalämmön kanssa varaava pönttöuuni sopii erityisen hyvin. Takan sytyttäminen on miehen lempipuuhia ja ajattelin kouluttaa lapsista takansytyttäjiä niiksi päiviksi, kun mies on reissussa.

Hiilloksella on jo paahdettu vaahtokarkkeja -tietty ja eilen illalla nautittiin glögit ja joulutortut tulen loimussa lattialla istuen.

IMG_3266

IMG_3294

IMG_3304

Lattiaa puuttuu vielä pöntön takaa. Lattiat tehdään uusiksi joulun jälkeen. Lattiaksi tulee harmaaksi maalattu lautalattia. Sopii tuohon pöntän väriin vieläkin paremmin, kuin tuo nuhistunut vanha parketti.

Erityisesti minua ilahduttavat nuo puupaavot. Ystäväni, puuseppä Jani Pensola, kehitteli juuri sopivasti ja sattumalta tuollaiset heinot halkojen kantokopat, jotka saa pinottua päällekkäin. Hänen työhuoneensa Sipoossa on puulämmitteinen. Kyllästyttyään kantamaan halkoja kottikärryillä, hän kehitteli nuo paavot odotellessaan jonkin työprojektin maalin kuivumista. Olin jo ehtinyt etsiä sopivaa säilytyssysteemiä haloille ja nuo nyt vain kävelivät eteeni. Customwoodista saa tilata näitä 68 euron hintaan. Vähän tekisi mieli tuunata niitä. Maalata tai päällystää ulkopuolelta tapetilla. Toisaalta, tuo kaunis vaneripintakin on aika jees.

Pönttöuunimme tekniset tiedot ja muuta projektin aloitushässäkkää löytyy tästä vanhemmasta postauksesta.

IMG_3315

 

Oh dear!

Sillä aikaa, kun tuolla ulkona kiinnitetään peltejä ja seinälautoja, mä sekoilen täällä kotona tapettimaailmoissa. Kun on liikaa tekemistä, niin sitä jotenkin lamaantuu ja päätyy olla tekemättä mitään. Tapahtuuhan muillekin niin, tapahtuuhan? Ehkä tällä on jotain tekemistä väsymysasteen kassa, mutta nyt just tuntuu, etten saa otetta mistään. Joten reseptiikan kirjoittamisen välissä etsin tapetteja. Löysin uudestaan kauan sitten jo löytämäni sivuton ja -oh dear- ei olisi pitänyt.

Yritän ehdottaa poikaselle yhdelle seinälle tapettia. Hän kun on aika minimalisti ja toivoo seinille valkoista. Itseasiassa näkyviä seiniä ei tule kuin yksi. Muualle tulee hyllyjä ja yhdellä on ikkunat lähes koko seinän leveydeltä.

Myös meidän aikuisten makkari kaipaa uusia tapetteja, sillä poikanen on ne olemassa olevat joskus aikoinaan repinyt aika ikävän näköisiksi. En tapetoi kuin yhden seinän. Matalimman, joka tulee sängyn päätyseinäksi. Toiset seinät saan paikattua jäljellä olevalla vanhalla tapetilla.

Tämä sivusto tekee siis valokuvatapetteja. Ne ovat valmiita kokonaisuuksia, joita voi seinän mittojen mukaan muokata hiukan. Kikkailla voi esimerkiksi tilaamalla useamman pituuden. Näin sain pienennettyä esimerkiksi tuota ruututapettia niin, että mahdollisimman monta ruutua mahtuu korkeussuunnassa seinälle. Meidän seinä on 460 cm leveä ja 113 cm korkea. Tätä tapettia tilaisin kolme kertaa 150 cm x 113cm kokoisen kokonaisuuden. Muuten ohjelma leikkaisi tapetin kahden ja puolen ruudun korkuiseksi.

Näyttökuva 2015-11-18 kello 13.18.25

Näyttökuva 2015-11-18 kello 13.24.52

kathrine-lovell-dogwood-blossoms

Tällaisia ajattelin ehdottaa poikaselle… Katsotaan miten käy.

old-torn-posters pirate-map grunge-fifty-three   hello-paris stop-sign-against-grungy-wall ryan-fowler-fox

 

Hienoja, eikö?