äitiydestä

Pojaltani perjantaina saamani äitienpäiväkortti (ks.edell. postaus) tuntui jotenkin erityisen hyvältä ja sai aikaan ajatusvyöryn..

Meillä on ollut raskas talvi. Kaikenlaisia aikuisten murheita ja huolia.
Yleensä en sellaisten anna vaikuttaa, mut nyt oli erityisen raskas talvi, monella tavalla.
Samalla, kun painin ’aikuisten asioiden’ parissa podin kokoajan huonoa omaatuntoa, kun en jaksanut mielestäni olla tarpeeksi hyvä äiti lapsilleni.

Pohdin.
Minun pitäisi  jaksaa vielä enemmän ja minun olisi pitänyt varmaankin tehdä vielä enemmän ja ainakin paljon paremmin.
Sitten pitäisi vielä jaksaa käsitellä kaikkia niitä asioita, jotka painavat ja keksiä niihin ratkaisuja.
Huh, ei ihme, että oli raskasta !

Miksi minusta sitten tuntuu siltä, etten ole ollut tarpeeksi hyvä?
No, lista on pitkä.

Tänä talvena, pinna paloi ehkä herkemmin, kuin yleensä.
Kaipasin enemmän omaa aikaa, jota en saanut.
Olin iltapesun aikaan jo niin väsynyt, etten oikein jaksanut olla niin hellä ja pehmeä, kuin olisin halunnut.
Iltasadutkin jäivät usein lukematta. Lauloin kyllä.
Naurua oli liian vähän.
En ehtinyt viettää kahdenkeskistä aikaa poikani tai tyttöni kanssa. Vain poikasen.
En lukenut, maalannut, leikkinyt poikasen kanssa yhtä paljon kuin olisi ihanteeni.
En jaksanut aina mennä leikkeihin mukaan, kun pyysivät.
Annoin katsoa liikaa televisiota.
Unohtelin ja olin huolimaton tytön koulu asioissa. Eväät, ulkoiluvaatteet ja laput unohtuivat helposti.

Miten paljon vaatimuksia, odotuksia ja toiveita!
Minulta minulle, äitinä.
Entä lapsilta minulle…?

Ymmärsin.
Kortti sai minut ymmärtämään, että ehkä riitänkin lapsilleni, vaikka en olekaan parhaimillani.
Ehkä rakkauteni näkyy, vaikka mieleni on muualla.
Ehkä teenkin jotain oikein.
Ja ehkä elämä ja sen monet kasvot saavatkin elämästä elämänmakuisemman ja opettaa meille kaikille jotain arvokasta.

Tytöltä kysyin.
Tyttö vastasi saavansa minulta välillä tarpeeksi huomiota ja välillä liian vähän.
Minusta se kuulosti oikein tasapainoiselta.

Opin.
Rakkaus on ainoa asia mikä on ja pysyy.
Perhe, lapset ovat siinä. Ja siinä on kaikki mikä on minulle tärkeää, vaikka kaikki muu sortuisi.
Maailmani.
Saan rakastaa ja minua rakastetaan.
Siinä ei parin iltasadun puuttuminen paina.

Malja äitiydelle !

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Ajattelin ensin että voi ei, miksi se nyt listaa äitienpäivänä asioita joissa tuntee epäonnistuneensa. Mutta kun luin loppuun niin ei voi sanoa kuin että aamen. Hienosti ajateltu ja kirjoitettu. Jännää odotella aikaa kun lapsilta itseltä voi jo kysyä noita asioita….vähän pelottavaakin….

  2. 3

    sanoo

    Tässä kun äitienpäivä aamuna tätä lueskelen, niin itkemään aloin.
    Äidin rakkautta ei tosiaan parit iltasadut tai niiden puuttumiset muuta.
    Malja äitiydelle!

  3. 4

    sanoo

    Äitinä oleminen ja niiden ajatusten kanssa painiminen on välillä kuin veteen piirretty viiva. Rajat on omasta mielestä niin kevyitä – mikä on hyvää ja mikä huonoa. Loppujen lopuksi kun se perusturva on olemassa niin kaikki on jo enemmän kuin hyvin.

    Rakkautta!

  4. 6

    Anonyymi sanoo

    Sitten kun lapset ovat aikuisia, niin kuin minulla, lohduttaa lause jonka luin jostain. Lapsiaan ei tarvitse ymmärtää, riittää kun rakastaa. Niin lohdullista. T. Inkeri.

  5. 8

    Anonyymi sanoo

    En ole ikina kommentoinut, vaikka usein luenkin blogiasi.
    Tuo "syntilista" kolahti. Ihan kuin omasta elamastani ja ainaista syyllisyyttahan se aiheuttaa. Mutta ehka se tosiaan riittaa etta on lastensa kanssa aito, rakastava ihminen, vaikkakin valilla vahan hajamielinen ja muissa maailmoissa.
    T. Ulkomaan-Mamma

  6. 10

    sanoo

    Tässä oli täyttä asiaa ja ajatuksia äitiydestä. Me yritetään olla supernaisia, vaikka ei tarvitsisi. Ja silti me ollaan niitä luonnostaan.

  7. 11

    sanoo

    Niin tuttuja tuntuja sanoitat.

    Tuli mieleeni muisto, josta puhuin jonkun kanssa. Hän kertoi, että muisti lapsuudesta miten "he aina kävivät äitin ja isän kanssa lähikaupungin uimahallissa" ja kivaa oli. Kyseiset äiti ja isä kuitenkin muistivat, ettei noita retkiä varmaan edes ollut kovin montaa… Eli ehkä lapsi ei muista niitä unohtuneita, vaan ne tehdyt, eletyt, hyvät hetket. Nekin, joita aikuinen ei huonona itsearvointihetkenä muista ottaa lukuun :-).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *