ajatuksia pojista

Kävin salaisella kuvausretkellä poikasen nukkuessa.
Olen taas tämänkin pojan kohdalla miettinyt tyttöjen ja poikien eroja.
Lähinnä siis lelu- ja leikkimis- asioita.
Vaikka kuinka on molemmille pojille ollut tarjolla nukkea ja muumia ja pehmoa ja nukkekotia, on valintana aina ollut autot ja muut muodoltaan kovat lelut.

Tyttöni ei ole koskaan ollut nukke -tyyppiä, muttei auto -tyyppiäkään. Hän on hoivaillut pehmoeläimiä ja tehnyt esityksiä ja pukeutunut roolivaatteisiin sekä askarrellut  -paljon.

No mitä teki keskimmäisemme, poikani ensimmäisenä kun oppi ryömimään ja löysi lelulaatikon omin neuvoin?
Kaivoi laatikosta palikoiden, legojen ja nukkekodin mööpeleiden seasta isosiskonsa autot. Niitä oli kuusi kappaletta.
Ei enempää, sillä tytär ei niillä koskaan oikeastaan leikkinyt.
Mutta ne kuusi autoa se pieni poika sieltä laatikosta ensimmäisenä kaivoi ja leikki niillä, kunnes sai joululahjaksi aivan omat.

Pienimmällä, poikasella on leluvalikoimaa myös jos jonkinmoista. Rakkaimmat päätyvät sängyn ja seinän väliin siististi riviin.
Ensin oli uimalasit ja miekka ja lego-ukkelit. Sitten autot. Kirjoja on myös usein, mutta nuo autot…
Ne järjestellään, koe-ajetaan ja sitten niille toivotetaan hyvää yötä.
Katti ja norsukin saavat tyytyä paikaansa kauempana ja Barbamama ja Barbapapakin uimalaseineen ovat päätyneet jalkopäähän.

Mitä kummaa? Kyllä se vaan taitaa pitää paikkansa, että pojat ovat poikia ja sitä rataa.
Kuulun niihin, jotka ovat vastustaneet ajatusta ja saaneet kylmiä väreitä kun mies on huokaisten lausunut tämän kliseisen lauseen.
Luin parisen vuotta sitten Jari Sinkkosen kirjan pojista (olisko ollut: elämäni poikana) ja se avasi minulle aivan uuden näkökulman poikien maailmaan ja tuki jo osittain virinneitä ajatuksiani.
Vahvasti naisvaltaisesta suvusta lähtöisin olevana, ei ole aivan itsestään selvää osata kasvattaa poikia.

Mutta nyt kahden aivan ihanan pojan äitinä voin todeta ylpeänä, että pojat ovat poikia! Totta toisaan ovat!
Ja näkevät maailman aivan omanlaisesta ihanan mutkattomasta ja rehellisestä näkökulmasta.
Ja autoilla on hauska leikkiä. Se vaati opettelua, mutta nyt olen jo aika hyvä.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Olet oikeassa pojista.
    On ollut minullakin vaikeaa välillä pojan maailmassa, onneksi on tuo mies, joka osaa kertoa, miten pojan päässä asiat kulkevat. Mulla oli niin päin, että poika oli ensimmäinen ja sitten kun syntyi tyttö, niin olin hänen kanssaan ihmeissäni, että mikä tämä ihmeellinen vaaleanpunainen maailma oikein on, kaiken poikamaisen jälkeen.

    Poika oli yhteen puhtiin oikea paloautofriikki, kaikki leikit kulkivat palotunnelmmissa, käytiin asemalla avointen ovien päivänä monta kertaa ja äitikin oppi paljon uutta 🙂 Nyt 12-vuotiaana futiksenpelaajana ja rumpalina hän ei halua muistutettavankaan paloauto-ajoista. 🙂

  2. 2

    sanoo

    Tjaa, totta varmasti, mutta poikiakin on erilaisia. Ystäväpiirini pojista osa kysyy heti meille tullessaan, missä autot ja osa alkaa leikkiä sujuvasti nukeilla.
    Oma mieheni on ollut 'erilainen poika', kuten itse sanoo. Hän leikki mielellään nukeilla siskojensa kanssa (velikin oli, joka touhusi poikien juttuja) ja erityisesti teki näille vaatteita. Myöhemmin teki kaikki vaatteet itselleen ja siskoilleen paljon myös. Sitten soittaminen vei, eikä autot ole koskaan kiinnostaneet edes sen ajokortin vertaa.

    Minulle läheisin poika on siskoni poika ja hän on juuri autot ja pärinät, mutta sitten tekee tyttöni perässä kaiken, halusi viimeksi väkisin balettimekonkin päällensä.
    Poikamaailma on minun näkökulmastani mystinen, mutta myös kiinnostava.
    Mutta jotenkin mua harmittaa isät, jotka väkisin tekevät pojistaan pikkukopioitaan ja se ajatusmaailma, että on kauhistus jossa pojassa on mitään tyttömäistä. Joillekin edes kaulaliinassa ei saa olla viollettia raitaa (näkevät sen heti vaaleanpunaisena ja poikansa tulevana homona).

  3. 3

    sanoo

    Liivia:Tottakai erilaisa molemmin päin ja enneminkin omanlaisia -jokainen.Ja niin, tuo poikien pukeminen on monelle herkkä paikka olen huomannut. Ja täytyy myöntää, että poikanen sai kirppikseltä pinkin my little pony -potkulaudan: Sen nähtyään mies heti ehdotti, että pitäiskö maalata… sanoin, ettei tarvitse, katso nyt miten poikanen pitää siitä. Ei pistänyt mies hanttiin, eikä muutenkaan kyllä välitä, onneksi. Meillä on kynsilakat tytöillä ja pojilla ja vaatteissa ei näkynyt pinkkiä eikä punaista tytölläkään, ennenkuin alkoi itse vaatia. Oranssia kyllä.

  4. 4

    sanoo

    Helppo ehkä sanoa kun nyt kerran satun olemaan poikien äiti mutta en kerta kaikkiaan osaisi kuvitella edes millaista olisi tytön kanssa. Ehkä olisi toisin päin jos olisin tyttöjen äiti.

    Leluista noita on kiinnostanut aina autot, kyllä vaan, sitten hyvin paljon junat ja junaradat, erityis paljon Legot, ja molemmilla on ollut aina paljon pehmoeläimiä joita hoivataan puetaan sun muuta.

    Isompi (11) otti viime vuonnakin leirikouluun tooosi ison nallen yökaveriksi mutta ei se kai mitenkään kummallista ollut, monella muullakin oli.

    Pienempi on meillä se joka tekee majoja, rakentaa kaikenlaisia ansoja ja virityksiä.Kaiken kaikkiaan hän on noista kahdesta enemmän "tyypillinen poika" – tosin rakastaa myös paljon naruhyppelyä ja muita juttuja joita usein vain tyttôjen puuhaksi luullaan.

  5. 5

    sanoo

    Mun poikani ensimmäinen pitkä lause oli" äiti on kukka" ja sen jälkeen imurille "ihana kone".Rakastan tätä pojan äitinä oloa sen vaivattomuuden ja reiluuden kanssa .Ukkonen jylisee lattiat paukkuu ja joku hiipii viereen kuin varkain kyhnyttämään.Viiden tyttären kanssa olen kuin aavalla merellä välillä hyvin heikkojen jäiden armoilla: )) mutta ihanaisia ovat kamaluudessaankin en vaihtaisi osaani.Sinun pikku miehesi on huippu suloinen uni autoineen!

  6. 6

    sanoo

    Meillä kolmen tytön jälkeen mietittiin (puoli leikillään)miten pojasta tulee mies…
    ei hätää, luonto hoiti homman;)
    Traktorit, pultit ja mutterit kiinnosti alusta asti. Seuraava oli tyttö-ei nukke neiti-vaan piirrustusta rakastava, rasavili luonnonlapsi:)
    Nyt nää pikkumiehet taas on täydellisiä konemiehiä; mitä isompi kone sen parempi.
    Ehkä se on geeneissä; maanviljelijän poikia, joka itse jo neljävuotiaana purki kaikki kodinkoneetkin…

  7. 7

    sanoo

    Hauskoja ajatelmia..

    Mulla on 4lasta, tyttö, poika, tyttö, tyttö.
    Mie yritin kasvattaa mun pojasta tavis poikaa, jolle hommattiin parkkitalot ja autoradat pienenä jo ennen kuin osasi puhua, koskaan hän ei ole niillä leikkinyt.. pienenä jo keräili kukkia ja hoiteli muumeja ja leikki kotileikkejä… Nyt juuri 6-v täytettyään on jo tovin keräillyt keijuja ja suunnittelee alkavansa isona muotisuunnittelijaksi, mutta toisaalta lentokapteenin tai kokin työtkin kiinnostavat.

    Poika on oikein mukava lapsonen vaikkei aluksi häntä osattukaan ymmärtää, helpompi olisi hänen kannaltaan ajateltuna että hän olisi tavallinen poika, mutta me kannustamme häntä kaikissa hänen kiinnostuksen kohteissaan, vaikka monet (läheisetkin) vielä niitä ihmetteleekin.
    Tytöt meillä on kaikki paljon rohkeampia ja rajumpia kuin poika. Kahden pienimmän tytön jälkeen on myös niille parkkitaloille ja autoradoille löytynyt käyttäjät 🙂 Vaikkakin 3,5-v. tyttö pitääkin itseään prinsessana..

    Blogissasi oli kiva vierailla, tulen uudelleenkin ja tervetuloa vastavierailulle 🙂

  8. 9

    sanoo

    Hyvä kirjoitus ja kiinnostavia kommenttejakin. Minäkin kahden pojan äitinä välillä mietin näitä juttuja. Meillä autot on aina olleet ihan pop, nyt legot ja "sankarileikit". Se vaan tulee jostain vaikka niitä ei ole tyrkytetty. Mutta välillä sitten leikitään sillä yhdellä ainoalla nukella ja hoivataan pehmoleluja. Hellakin löytyy pojan huoneesta, kerran oikein ällistyin kun eräs tuttu sanoi hellasta: "meillä ei olekaan noita tyttöjen leluja". Siis mitä? Eikö poikien ja miesten ole tarkoitus kokkailla??

    Täytyypä lainata tuo Sinkkosen kirja kirjastosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *