Äksänä makaamista ja muuta oleellista

Näyttökuva 2015-09-29 kello 22.39.25

Eilen tein ensimmäistä kertaa sen, mitä väitän jokaisen remontin kanssa loppumetreillä olevan tekevän. Makasin äksänä keskellä kellarin lattiaa. Tiedätkö sen tunteen, kun kaikki on uutta ja puhdasta ja tuoksuu remontille, mutta on vielä tyhjää, eikä huonekaluja laisinkaan.

Kun siinä odottelin poikasen suihkuttelun ajan (nykyään lapset seisovat suihkussa piiiitkiä aikoja), nousin lopulta istumaan seinää vasten nojaamaan ja muistin ottaneeni juuri ennen remonttia kuvan ihan samasta paikasta. Silloin edessäni oli vielä takka. Nyt siinä on keskeneräinen vessa. En voinut aavistaa, että viemärit kulkevat takan alla ja että takka pitää pian purkaa. Se ei ollut meille iso menetys, sillä takka oli todella hankalassa paikassa eikä sitä koskaan käytetty.  Oltiin juuri tyhjennetty kellari ja istuin siinä pohtien, että mitähän tästäkin tulee ja että nyt alkaa seikkailu.

No, mutta takaisin äksänä makaamiseen. Kaverikseni tuli tietysti myös Panda, joka silmin nähden nauttii kellarissa oleilusta, koska se onkin ainoa paikka, jossa meillä on tällä hetkellä tilaa. Muutama päivä vielä aikaa makoilla lattialla ja sitten alkaa kalustaminen.

 

IMG_8611

 

IMG_8612

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *