Elämä on

Miten juuri nyt tuntuukin, että elämä on niin kovin täynnä. Ihan perusarjen lisäksi edessä on päätöksiä, muutoksia ja jännitystäkin. Lähimmäisten terveyshuolia ja iloisia syntymäpäiviä. Yhtäkkiä huomaan joutuvani peruuttamaan töitä, tapaamisiakin. Harkitsen peruvani kampaaja-aikani. En ole käynyt kampaajalla yli vuoteen. Kuitenkin päällimmäisenä on kevään odotus. Sellainen kihelmöivä ja välillä epätoivoinenkin. Tänään kotiin ajaessani huomasin, että kotitiellämme näkyi yhdestä kohdasta asfaltti. Se näky ja J. Karjalaisen uuden levyn sävelet saivat mieleni hetkeksi pois kaikesta muusta.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Hei, muistan kun olin nelikymppinen viiden lapsen äiti ja yhden koiran mamu….ja olin työssä. Elämä oli täyttä, mutta juuri eilen ajattelin että se aika on kuitenkin kiireineen ja murheineen elämäni onnellisinta aikaa. Nyt olen 60-kymppinen ja on uudet haasteet vanhenemisen kanssa ja uudet ilot lapsenlapsista. Voimia ja paperisydämiä!

  2. 2

    sanoo

    Hei Inna. Kyllä, muistan myös nauttia tai lähinnä tiedostaa, että en vaihtaisi tätä aikaa elämässä oikein mihinkään. Täyttä on, mutta elämä on ja niin pitääkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *