Ensimmäinen ukkonen

Ensimmäinen ukkonen sitten viime syksyn.
Se pauhasi koko yön ja satoi niin, etten muista koska olisi Suomessa noin paljon satanut… Ehkä silloin, kun täällä oli ne urheilun Maailmanmestaruuskisat. Muistatko? Muistan, että ajoin autoa enkä nähnyt eteeni ja kuuntelin radiosta, kuinka kisoissa pidettiin tauko.
Ehdin nyt kyllä odotella ukkosta jo muutaman päivän. Ilma oli niin läkähdyttävä. Pidän kuumuudesta ja helteestä ja myös ukkosesta. Ukkos-ilmalla luonto näyttää mahtinsa pienelle ihmiselle. Pidän siitä, että meitä muistutetaan pienuudestamme. Nyt ilma hieman raikastuu. Luonto saa janooonsa ja minunkin päänsärkyni hellittää ja Hesa Cup -sankareiden ei ole niin kuuma pelata. Toivottavasti huomenna ei kuitenkaan sada. Silloin on tärkeät kuvaukset. Onneksi on varapäivä varattuna, sillä luontohan täällä loppupeleissä määrää.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Juu, kyllä satoi ja sataa edelleen..
    Minäkin pidän helteestä. Pidän sateesta. Pidän erityisesti ukkosesta. Olisin ihaillut taas ukkosta lasiparvekkeelta, mutta piti olla pienen atoopikon itkujen tukena vuoteessa…Kuunneltiin ukkosta ikkunasta.

  2. 2

    sanoo

    Voi… onko teillä noin pahaksi mennyt? Meillä oli talvella atoopikolla mennyt niin pahaksi, että oli alistuttava antibioottikuuriin… Se tepsi! Koko kevään oli iho kunnossa ja rasvattiin luomukookosöljyllä. Kerrankin olin iloinen Antibioottikuurin vaikutuksista. Nyt hikoilu ja aurinko kuivattavat. Toisaalta pitää kunnossa, mutta hiki taitaa tehdä tepposia. Suihkut joka ilta ja on pitänyt ottaa lääkerasvat kehiin, mutta vain parina iltana ja sitten on jo rauhoittunut.

  3. 3

    sanoo

    tänään saatiin mekin vettä ja kaatamalla! ja kyllä tuli tarpeeseen- kolmeen viikkoon ei ole täällä satanut, nyt pihan kasvit kiittää. ihanan raikas tuoksu. ukkonen kiersi vähän kauempaa vaikkakin muutama jyräys kuului tännekin. mukavia päiviä sinne!

  4. 4

    sanoo

    Ihan kummallisesti on ukkonen kiertänyt meidän mäen tänä kesänä. Muutaman kerran on vain uhannut, sitten parin jyrinän jälkeen häipynyt. Mulle kyllä sopii noinkin oikein hyvin!

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    Muistan ne maailmanmestaruuskisat ja sen ukkosen! Juoksimme kummipoikani äidin kanssa bussilta heille työntäen pientä kummipoikaani vaunuissa. Vettä tuli kuin saavista ja poika huusi. Ikimuistoista.

  6. 6

    sanoo

    Muistan! Olimme Linnanmäellä, jonotimme siluettikuvaleikkaajalle, ja yhtäkkiä oli vesi yli nilkkojen, leikkaaja ja kaikki muutkin kojut ja laitteet sulkeutuivat ja jouduimme palaamaan tyhjin käsin pikkuhousuja myöten läpimärkinä kotiin. Autossa riisuimme itsemme nakuiksi koska niin oli lämpimämpi ajaa Porvooseen… Lapsille taisi löytyä sentään joku lakana päälle. Nauratti kyllä!

    Ukkoset ovat hienoja, kunhan salamoi muutaman kilometrin päässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *