Kaikenmaailman ruokaa…

…voi nykypäivänä mahtua yhdenkin päivän aterioille.
Oletteko tulleet ajatelleeksi?

Tänäänkin esimerkiksi,
lapset söivät aamupalaksi suomalaista kaurapuuroa,
lounaaksi isin tekemää wokkia ja
päivälliseksi äidin tekemää pastaa tomaattisella lihapullakastikkeella.
Jälkkäriksi vohveleita -minkä maalaisia alkuperältään lienevätkään?
Olisi paikallis ruokaa suosiva vegaani nyt ihmeissään.
Ja minäkin hieman, kun tarkemmin ajattelen.
Mutta raaka-aineethan olivat suurinpiirtein kotimaasta…
Mistä johtuu, että jotkut ihmiset, kuten minä, mieltyvät enemmän italialaisen tai aasialaisen keittiön makuihin, kuin suomalaiseen keittiöön?
Eikö luonnon pitäisi järjestää niin, että makunystyrät suosivat vain kotimaista?
Eikö se olisi luonnollista ja ekologialle parempi järjestelmä?
Olen löytänyt ihmisensuunnitteluvirheen.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Uskoisin, että ihmisen makunystyrät mieltyvät mahdollisimman monipuoliseen ja terveelliseen ruokaan, jos niille antaa mahdollisuuden.
    Aikoinaan on eletty pelkällä potulla ja puurolla ja puutoksia on ollut paljon.

    Meilläkin tykätään välimerellisestä ja aasialaissävytteisestä ruuasta, tietenkään etelä-amerikkalaista unohtamatta=)

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Mä ihmettelen ihmisen sisäsyntyisiä makumieltymyksiä: kuuden lapsen äitinä kun on tullut huomanneeksi vaikka mitä vauva-aikojenkin sössöistä: toinen haluaa väkevää, toinen "mautonta", kolmas makeaa… kummallista. Yksi lapsistani halusi 1-vuotiaana maistaa raakaa sipulia (lautaseltani) ja mieltyi makuun niin että syö sitä vieläkin (nyt4v). Arvannet että ihan kaikki muut lapset eivät ole samaa mieltä…. 🙂

    Mutta sehän tässä jännää onkin, ollaan persoonia jo alusta asti!

    Kupla

  3. 3

    sanoo

    Minä uskon vahvasti myös, että ihminen haluaa sitä mitä tarvitsee. Esim. sipulissahan on humattavan paljon todella arvokkaita ravintoaineita, jotka tuhoutuvat osin kypsentäessä.

  4. 4

    sanoo

    Väitän että sellainenkin on totta että ihmiset oppivat haluamaan sitä mitä ympärillä on.
    Ja muotejakin on syömisessä, ihan selvästi.
    Ja sitten semmosta helevetin kikkailua jota en kestä yhtään. Että pääasia tuntuu olevan että kokkaa/syö vain murkinoita joiden nimiä ei edes osaa lausua, näin kärjistäen.

  5. 5

    sanoo

    Tällainen rysähti vielä mieleen aiheeseen liittyen (kun olin tuolla keittiössä tekemässä porkkanakeittoa…) että suomalaiset ovat porukkaa jotka mieluusti omaksuvat uutta, toisinaan minusta vähän liiankin vauhdilla koska oma tuppaa katoamaan (vaikka osa saakin kadota, en itke perään!) tai toisin päin sanottuna suomalaiset eivät ole niitä innokkaimpia oman ruokakulttuurinsa säilyttäjiä vaan vaikutteiden annetaan tulla kaikista ovista ja ikkunoista vauhdilla.

    Ruoka tuntuu olevan toisille myös eräänlainen "asuste"; syömällä tätä tai olemalla syömättä tuota näytän millainen olen muuten ihmisenä.
    Tietyt ruuat leimataan "junttimaisiksi" ja toisten syömisen taas arvellaan olevan jotenkin "hienompaa"…

    Vielä se, että tänä meidän aikanamme ja meidän tilanteessamme (kun voimme valita mitä syömme ja tarpeeksi on)tällaisetkin keskustelut syntyvät.
    Kun ruuan funktio on vain pitää hengissä niin en usko sen kirvoittavan blogikeskusteluihin tms.
    (Mutta toivon siis että ymmärsit että minusta tämä oli hyvä kirjoitus ja hyvä aihe ottaa esiin.)

  6. 6

    sanoo

    Itse juuri mietin, miten makunystyrät noin niinkus ylipäätänsä syntyvät. Että kun samassa perheessäkin voi toinen olla aivan kaikkiruokainen ja toinen taas ei söis kuin näkkäriä ja makaroonia. Että voiko kaikkiruokaisuutta oppia vai onko se täysin sisäsyntyistä. Toisaalta, jos luonto jotain järjestäisi, eikö kannattaisi järjestää ihmisestä juuri kaikkiruokaista – ettei nälkäkuolema iskisi. Moinmutkaista.. 🙂

  7. 7

    sanoo

    Minäkin luulen, että ihminen syö mitä tarttee. Joskus tekee enemmän mieli hernekeittoa ja toisinaan jotain ihan muuta. Esikoista odottaessani söin hillittömiä määriä sitruunaa ja jo edellä mainittua hernekeittoa…

  8. 8

    sanoo

    Juuri tähän tarvitsemis -teoriaan minäkin uskon ja olen lasten kanssa toiminut siltä pohjalta, että: tässä on ruokaa, syö mitä tekee mieli, tosin kaikkea pitää maistaa. En ole myöskään koskaan pakottanut syömään lautasta loppuun, sillä välillä lapset selvästi syövät kamalasti ja välillä taas luonnostaan vähän.Ja tutkimusten mukaan lapset luonnostaan osaavat syodä mitä tarvitsevat ja kuinka paljon tasapainoillen vaihtelemalla mieltymyksiä ja määriä.En halua rikkoa lasten luontaista vaistoa ravinnon suhteen, pakottamalla asioihin.
    Ja totta tosiaan persoonissa ON eroja.

    Mutta onhan paikallis ruoallakin pärjätty jos ei nyt ihan peruna-lanttu valiolla jouduttu olemaan.
    Sitruunat ja tomaatithan ovat vasta n.60 vuotta täällä Suomessa vierailleet.
    Maailman ruokahan on valtava rikkaus tietysti ja eri maut ja terveempiä ja isompiahan me olemme kuin 100 vuotta sitten.
    Nyt vain mietin kun niin puhutaan ruoan kuljettamisesta ja sesonkisyömisestä.

    Tällainen näkökulma vain…

  9. 9

    sanoo

    Itse pyrin suosimaan kotimaista järkevissä määrin. Sysky ja talvi on juuresten kulta-aikaa ja valinnanvaraa löytyy lantun ja potun kaveriksi=)

    Mutta sitten meillä kuitenkin syödään paljon kaikenmaailman maalaista ruokaa. Omia suomalaisia juuriani en halua unohtaa, teemme lohta, makaroonilaatikkoa (vaikkakin soijarouheesta), peruskeittoja jne.

  10. 10

    sanoo

    Periaatteessa luonto on sen verran viisas, että se on järjestänyt ihmisen ja paikallisen ruoan sopimaan toisilleen.

    Periaatteessa lähiluonnosta pitäisi siis löytyä kaikki se tarvitsemamme ravinto.

    Sellainen, joka tukee kyseisessä ilmastossa ja ympäristössä elämisen selviytymistä.

    No, viimevuosisatoina tuo ympäristö on vissiin muuttunut aika hurjaa tahtia ja eiköhän se ihminenkin alkanut vaeltaa synnynsijoitaan muualle jo vuosituhansia sitten.

    Mutta jossain Kiinassa, jossa perinteet ja paikoillaan asuminen säilyi pidempään muuttumattomana, ruokavalioterapia pohjautuu juuri mainitsemaani ajatukseen.

    Violet otti esille tuon meidän suomalaisten oman kulttuurimme väheksymisen… emme oikein osaa pitää vaalimisen arvoisena omia tapojamme ja asioita, joita kulttuuriimme liittyy.

    Toisaalta kai me täällä olemme joutuneet omaksumaan pakostakin uutta kulttuuria ja uusia tuulia kautta historian: milloin on oltu kallellaan Ruåtsiin ja milloin Venäjälle.

    Ehkä se meidän sopeutumiskyky ja uusien ihanuuksien omiminen juontaa juurensa myös siihen.

    On ihan hienoa, että nykyisin on mahdollista saada syödäkseen mm. välimerellisiä herkkuja täällä kotomaassakin, mutta se on harmi, että samalla olemme hukanneet mm. kaikki ihanat juurekset, joita täällä on tarjolla…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *