keittiön valtaajat

Kun mieheni kokkaa hän valtaa koko keittiön.
Tiedän tunteen. On ihanaa vallata keittiö ja kokkailla kaikessa rauhassa.
Siihenkin tulee sellainen Flow.
Mies on itseasiassa aivan ekspertti Suomalaisessa perinne ruoassa, koska on sitä lapsuutensa syönyt ja rakastaa Karjalanpaistia ja Venäläisiä pataruokia ja hän onnistuu niissä aina.
Mutta hän on päättänyt ottaa Aasialaisen keittiön haltuunsa, joka sinänsä kyllä sopii meille kaikille.
Lapsetkin ovat oppineet syömään erinäisiä makuja -chiliäkin.

Thaimaalaisessa ja Kiinalaisessa ruoassa , joita hän erityisesti harrastaa, on ajoitus hyvin tärkeä. Kaikkea paistetaan, keitetään ja liotetaan hyvin lyhyitä aikoja. Se tuntuu olevan Suomalaiselle vaikeaa.
Kas, meillä täällähän kaikki haudutetaan ja keitetään pitkään ja hartaasti.
Joten ajoitus on se, jossa on haastetta ja siinä, että malttaa olla laittamatta liikaa currya tai hurjasti chiliä.
Maustesekoitukset ovatkin aika herkkiä yli- tai alilyönneille. Joku joka on syntynyt tuohon makumaailmaan löytää juuri oikeat maut ihan tuosta vain.
Jos maustetta hulahtaa liikaa voi käydä niin, että lapsille pitääkin tehdä jotain lisäksi, jotta saisivat vatsansa täyteen.

Täällä itä-Helsingissä on onneksi hyviä Aasialaiseen ja muuhunkin ruokakulttuuriin erikoistuneita liikkeitä.
Tiesittekö, että esim. lammasta saa Islamilaisille suunnatuista kaupoista todella halvalla.
Ja muutenkin kaikki erikoismausteet kannattaa ostaa erikoiskaupoista.
Marketeissa niistä saa pulittaa moninkertaisen hinnan.

Näissä kuvissa oli tuloillaan Kiinalaiset ”sateenkaarinuudelit”.
Ihan järjettömän hyviä katkarapuja curryssa sun muissa mausteissa.
Kyllä minun kelpaa!

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Nämä ns. etniset ruoat ovat kyllä hyviä, kun niitä osaa tehdä. Omat kokeiluni esim. intialaisten ruokien kanssa ovat yleensä onnistuneet, mitä nyt viimeksi tuli chiliä "hiukan" liikaa. Kiinalaisesta ruoasta en aluksi pitänyt, mutta nyt sekin on herkkua, thaimaalainen myös. Pitäisikin tehdä tuommoisia vähän useammin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *