kirja -aarre

Jotkut kirjat ovat oikeita aarteita.
Sellaisia, joita luetaan ja luetaan sukupolvesta toiseen.
Kaikki pitävät niistä ja kumma kyllä ne siltikin pysyvät suhteellisen ehjinä ja kasassa.
Ehkäpä siksi, että niitä arvostetaan ja rakastetaan.
Tämäkin Pikku Annan palloleikit -kirja, on ollut lempi kirjojani, kun olin pieni.
Siihen liittyy vieläkin muistoja -tunnelmia, ehkä tuoksujakin.
Pidän valtavasti sen grafiikasta ja tarinan kulusta.
Nyt luen samaista kirjaa jo kolmannelle lapselleni.
Jo neljännen kerran se ihastuttaa ja mietityttää pientä lukijaa.
Ihan aarre.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Olin ihan unohtanut, mutta heti kun näin kuvan, tulvahti paljon muistoja mieleen. Minäkin pikkuisena pidin kaimani touhuista. 🙂

    Parasta on tosiaan, kun itseä ilahduttaneet kirjat kiinnostavat omiakin lapsia. Nyt oikein odotan, milloin olisi oikea hetki tarjota esikoiselle Vihervaaran Annan seikkailuja..

  2. 2

    sanoo

    Niin se on että omat rakkaat kirjat ovat usein myös lapsille mieluiset.Mulla viidestä tytöstä kolme jäivät Annan lumoihin ja Vihervaaran ystäviksi kahta ne eivät sytyttäneet lainkaan..

  3. 3

    sanoo

    Aivan totta! 🙂

    Minä olen myös tehnyt nostalgisia kirjalöytöjä. Niitä on ihana lukea omille lapsille 🙂 Itselle tulvahtaa niistä muistoja mieleen kovasti.

    Nyt lainasin kirjastosta pikku karhun tarinat,ja voi kuinka ihana sitä oli lukea päivällä pojalle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *