Meillä soi!

Meillä soi. Poikkihuilu, piano ja noh… poikasen lelusähkökitara.
Ehkä outo ihmetyksen kohde, kun kyseessä kuitenkin muusikko-isän lapset, mutta vihdoin meillä soi!
Aikaisemmin eivät lapset ole halunneet aloittaa opiskelemaan mitään soitinta. Toki olisimme voineet pakottaa, mutta juuri miehen muusikkoperhetaustan vuoksi emme halunneet väkisin -jos ymmärrätte.
Lasten haaveiluja bändeistä ja esiintymisistä. Kaikki sävellykset ja rumpuhaaveet, pianon pimputukset ja laulu-tanssi-performanssi esitykset. Jopa bändejä on perustettu -ilman yhtään soittotaitoista. Näitä on kuunneltu vuosia, mutta soittotunneille eivät ole olleet valmiita.
Sitten eräänä päivänä kyllästyin. Sanoin, että on ihan turha haaveilla tosissaan yhtään mistään bändeistä tai rumpuseteistä tai treenikämpistä autotalliin, ennenkuin on harrastettu vähintään vuosi pianoa!
Lapset suostuivat, ihan tuosta vain! Ihankuin olisivat olleet mielissään, että minä tein päätöksen heidän puolestaan.
Nyt meillä käy kotona pianon- ja huilunsoiton opettaja. Tyttö soittaa huilua ja poika pianoa.
Täytyy myöntää, että poika suht vastahakoisesti jättää leikkinsä pianotuntia varten, mutta paneutuu kyllä sitten silminnähden soittamiseen. Luulenpa, että se, että meille tulee opettaja kotiin, on se juttu.

Mutta nautin niin, kun täällä soi! Ja sitä myötä mieskin on innostunut tarttumaan vanhaan pääsoittimeensa pianoon. En tiennytkään että hän soittaa sitäkin niin hyvin.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    oi kuulostaa niin tutulta! bändejä perustetaan ja harjoitellaan "keikkaa" tai kesäjuhlia varten. nyt kun vihdoin pääsevät toteuttamaan soittoa oikein kunnolla. muuton myötä tuli soittimillekin tilaa ja naapurit eivät ole niin lähellä kuin kerrostalossa eikä mieheni "pääsoitinta" ,rumpuja, paljoa kerrostalossa paukutettu saati ollut tilaa edes.nyt on kokonainen huone ulkorakennuksessa soitolle ja toinen mistä lapset pitävät myös on toi laulaminen mikkiin vahvistimen kanssa 🙂 eikä meilläkään ole tarkoitus "pakottaa" lapsia soittotreeneihin vaan sitten kun/jos haluavat aloittaa saavat sen tehdä. tuo kotiin tuleva opettaja kuulostaa hyvältä ja helpolta.mukavia päiviä sinne!

  2. 3

    sanoo

    oih, mäkin haluaisin osata soitta pianoa! lapsena soitin kakstasosia sähköurkuja, mutta lopetin kesken ja nyt harmittaa. työn puolesta olen harjoitellut kitaraa – osaan vähän, hyvin vähän – niin että töissä pärjää jotenkuten, siellä on kiitollinen yleisö 🙂

    meillä neiti on aivan pyörryksissä balettiin – tanssisi vain! sitä on ihana katsoa!!
    koululaisella on hyvä lauluääni, pysyy nuoteissa – harmittaa kun muskari loppui päiväkodin loppuun.. meistähän se oli kiinni, kun ei lähdetty viemään musiikkiopiston muskariin -tiedä vaikka innostus musiikkiin olisi vienyt mennessään – nyt kiinnostaa muut jutut jo 🙂

    ihanaa kun tartuit tuumasta toimeen! niin sitä pitää 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *