pesä sohvalle

On ollut kauhean kiire
Pyöritän taas yksin tätä sirkusta ja kummakseni huomaan, että nautin siitä.
Nautin lähinnä siitä, että saan asiat toimimaan.
Ja siitä, että teen töitä, joista nautin.
Ongelmanratkaisu kykyä tarvitaan päivittäin kipeästi.
Keikkoja saattaa olla kaksikin päivässä ja niitä ennen ja välissä hoidan lapset, luon lumet ja luovutan lapset hoitajalle, ystävälle tai äidilleni.

Kotona pää-aikaisesti ollessani huomaan kaiken kotiin liittyvän olevan tärkeintä minulle.
Mikään työ ei tule silloin minun, lasten ja kodin väliin. Kaikki menee kodin ehdoilla -työkeikatkin.
Koti on se työ ja kaikki muu on muuta.
Nyt, kun painopiste muuttui taas. Pienin aloitti päiväkodin ja sitä myötä uusi elämänvaihe, huomaan miten paljon kaipaan työtä, miten paljon siitä saan ja miten janoan onnistumisen tunteita työn kautta.

Kaikki tämä ei suinkaan tarkoita, että pidän kodin pyörittämistä vähemmän tärkeänä, päinvastoin.
Nyt se ei ole enää työtä, vaan vapaata aikaa. Inspiroivaa ja mukavaa.
Ja mikä parasta, koska työni on kuitenkin niin epäsäännöllistä, saan maistaa kotiäitiyttä edelleenkin.
Rakentaa poikaselle pesän sohvalle ja olla kotona, kun ekaluokkalainen tulee koulusta kotiin.
Sillä ne hetket ovat minulle korvaamattomia.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *