Saarijärvi

Jokakesäinen retkemme on takana päin.
Äitini, minä ja lapset.
 Maisemat vaan viuhuvat ohitse ja toisinaan pysähdytään ihailemaan.
Ei ole kiire minnekään.
Maisemavaroitus!!! -huudetaan aina, kun näkyvissä on kaunis harju-, metsä- tai järviaisema.

Poikasella oli tällä reissulla kuitenkin ikävä kotiin. Taisi olla hieman kesäreissu -väsymystä ilmassa.
Eräs hotelli-aamiainenkin meni kertakaikkiaan niin pieleen, että piti ihan pissata keskelle ravintolan lattiaa.
Harmittaahan se, kun äiti kaataa mehun lasiin, vaikka olisi itse halunnut ja lautaselle laitettiin kananmunaa, vaikkei juuri nyt olisikaan tehnyt mieli.
Illalla nukahtaminenkin kesti, kun piti niin kovasti miettiä maailman menoa, että miksi sisko nukkuu, miksi olemme Saarijärvellä emmekä Pilvijärvellä ja eikö voitaisi mennä kuitenkin kotiin, jos uni tulisi siellä paremmin?

Mukava reissu kuitenkin. Kiitos emäntien ja isäntien.

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Oi, vanhempani ovat Saarijärven nurkilta Kalmarista kotoisin! Ihania maisemia! Ei ihme, että Saarijärvi valittiin joskus suomen kauneimmaksi kaupungiksi :). Minäkin matkaan huomenna keskiseen suomeen lomalle. Ihana nähdä ja kokea taas aivan erilaisia, vehreitä maisemia kuin mitä täällä lapissa on.

  2. 3

    sanoo

    Voi noita pienen mietteitä,
    Ei taida olla kodin voittanutta! Maisemathan siellä tosiaan ovat kauniit. Tuntuupa sitten taas kotikin vielä kultaisemmalle kun käy vähän aidan takana!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *