Älä astu ovesta ulos.

IMG_0482

Tällainen näkymä odotti, kun tulin torstaina kotiin töistä. Juu, salaojituksen viimeiset metrit. Hautajaisten jälkeen tämä on ollut ensimmäinen viikko, johon olen pystynyt tarttumaan konkreettisesti. Edellisistä viikoista en muista oikeastaan mitään.

Kotiin tullessa, oli pakko kysyä pihalla ahertavilta työmiehiltä, että anteeksi, mutta miten pääsen kotiini. No kuistin ovesta. Ollaan siis niin pitkällä, että kuistinkin ovi on käytössä. Piha on tosin niin täynnä kaikkea, että talo pitää kiertää toiselta puolelta, jotta sieltä pääsee sisään tai ulos.

Etuovikin saatiin takaisin käyttöön eilen, perjantaina. Nopeaa, tehokasta toimintaa taas. Vanha porrasaskelmakin säästyi ja saatiin siirrettyä kokonaisena pois ja takaisin. Pihan pintoja hieman muokataan. Autopaikan kohtaa nostetaan ja tasoitetaan ja koko etuala tasoittuu hieman entisestä. Kaikki on multaa ja hiekkaa, eli tähän aikaan vuodesta mutaa, puhumattakaan ensi keväästä, jos pihaa ei vielä nyt pinnoiteta. En nyt oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Pinnoitus, siis laatoitus on tuskin mahdollista, sillä pihaan ajaa piakkoin valtava kaivinkone, joka kaivaa maan alta viemäriputket esiin kadulle saakkaa ja sitten talon ympärille kai rakennetaan jonkinsortin rakennustelineet kattoa varten. en tiedä.

Kellari kaipaa vielä paria lakkakerrosta, joten ensi viikon lopulla päästään kantamaan tavaraa kellariin.

p.s Vähän alkaa väsyttää tämä sotku ja kaikki. Kuopuksen kaveritkin ihmettelevät, että miten teillä on aina näin sotkuista. Miten teillä on täällä sisällä kaikkea? Jätesäkkejä ja tiiliskiviä. Niinpä. Muutama kuukausi vielä…

1. päivä

IMG_2229

 

Saatiin kellari tyhjäksi. Tai niin luultiin, vähän suurpiirteisiä kun ollaan. Antti selkeästi ei ole, mikä on pelkästään hyvä juttu!

Antti tuli siis tänään tiistaina iltapäivästä suoraan edelliseltä työmaalta. Oltiin jo melkein lähdössä juhlistamaan synttäreitäni kaupungille, kun kävi käsky tyhjentää autotallista myös sinne jättämämme rakennusmateriaalit (ajateltiin, että menisivät samalle roskalavalle kuin muukin purkujäte, mutta ei).

Olin myös ymmärtänyt väärin paikan, johon urakoitija toisi välinekärrynsä ja oltiin siirretty osa kaatikselle menevistä asioista väärään paikkaan. Meille annettiin puoli tuntia aikaa tyhjentää kaikki. No hommiin vaan. Ei muu auttanut. Valkoinen kesämekko olikin sen jälkeen pesukonekamaa.

Saatiin homma hoidettua ja Antti pääsi miehineen tuomaan tavaroita pihaan. Tästä lähtien piha on heidän. Meidän autokin seisoo nyt puolisen vuotta kadulla.

Jätettiin tyypit hommiin ja lähdettiin leffaan ja syömään. Eipä siinä oikein muuta voinut. Olo oli hieman hermostunut.

Jännitti ihan hulluna tulla kotiin. Että mitä kaikkea he olisivat jo ehtineet tehdä. No, juuri sen mitä lupasivatkin. Autotallin seinä on purettu ja öljysäiliö odottaa paljaana huomenaamulla tapahtuvaa ulosrepimistä.

Käytiin illalla varmuudeksi vielä viimeisissä löylyissä. Kyllä on jännittävää!

 

IMG_2241

 

IMG_2245

 

IMG_2243

 

Siinä menivät perennat ja pensas, mutta pientä omenapuutani varjelivat rakkaudella.

Luonto räjähti

 

IMG_2007

Luonto räjähti yhdessä yössä.

En ajatellut tekeväni pihamaalle yhtikäs mitään tänä kesänä, mutta jos ja kun remontti venyy, niin onhan se nyt aika hurjaa katsella tällaista viidakkoa koko kesäkuun ja mitä naapuritkin sanoo.

Mutta totuuden nimeen, en ole todellakaan mikään viherpeukalo. Odottelen, että lapset ja Panda lopettavat pihalla möyrimisen. Sitten jonain päivänä opettelen viherpeukalouden.

Mutta nyt täytynee patistaa mies ajamaan nurmikko (yksi ainoita kotihommia, jota en suostu edes opettelemaan) ja itse kyykistyä poistamaan pahimmat rikkaruohot. Odottelen inspiraatiota kenties viikonloppuun.

Meidän pihassa on kokoonsa nähden niin paljon puita, että täällä ei kasva melkein mikään. Se sopii mulle ihan hyvin. Olen pitänyt ruukkupuutarhaa ja tulppaanit jaksaa kyllä aina nousta maasta. Mies on kasvattanut chilejä ruukuissa.

Onnekseni pari pionipuskaa kasvaa yllättävänkin innokaina. Haaveilen syyshortensiasta, mutten ole löytänyt sille paikkaa. Yksi ehti jo kuollakin. Pidän siitä, että se kukkii syksyllä ja kukat muttuvat upean värisiksi kuivahtaessaan. Valtavia syyshortensiapalleroita vaeltelee pitkin katuja aina ensimmäisissä syysmyrskyissä.

Vanhoja perennoja on kahdessa paikassa -meidän pihan ainoissa aurinkoisissa kohdissa. Ne on ihania ja mietin, että kuinkahan niitä pitäisi oikein hoitaa, jotta kukostaisivat? En ole koskaan tehnyt niille mitään. Jakanut tai lannoittanutkaan.

Tänään meidän pihassa kävi kuvaamassa A-lehtien kuvaaja. Bannerikuva otettiin uusiksi, kun ensimmäisenä kuvauspäivänä oli niin sateista ja harmaata. Silläaikaa pihakin ehti vehreämmäksi, joten paljon raikkaampi kuva tulossa tuotapikaa.

Panda on muuten loistava kuvauskoira. Kauheen kiltisti se istahtaa mun viereen. Nyt jopa nojaili niin intensiivisesti, että meillä oli täys työ saada se pois mun naamani edestä. Eipä sillä minulle nyt kauheasti väliä olisi ollut, mutta kuvaaja toivoi, että minustakin näkyisi jotain muuta kuin jalat.

 

IMG_2009

IMG_2011