Eka suihku

IMG_2272

 

 

Olihan se. Ja pitihän se kalustaa ennen ensimmäistä suihkukertaa. Käytiin Prismasta ostamassa tarrakiinnitettäviä pyyhekoukkuja ja kulmahylly shampoille ja muille. Se piti tosin ruuvata kiinni. Mä olen maailman huonoin ruuvinvääntimen käyttäjä. Sain sen kuitenkin pysymään seinässä.

Matonkin ostin, jotta kengät voi jättää matolle ja märin jaloin ei tarvitse astua multaiselle nurmelle.

Vihdoin pääsin suihkuun. Hieman epäröin, sillä naapurissa, aidan takana oli juhlat. Ihmiset juhlavaatteissaan ja minä kylpytakissani, tosin uudessa, matkalla pihan läpi suihkuun… Pohdin, että pitäisikö minun olla korrekti, kunnioittaa juhlia ja olla menemättä vai viis veisaavatko ihmiset siellä. He juhlivat kuitenkin naapuritalon toisella puolella. Tuskin edes näkivät pihallemme.

Suihkunhimoissani rohkaistuin ja menin. Lämmin vesi riitti. Tilaa oli tarpeeksi. Varsin miellyttävä kokemus.

Myös pyykkihelvetti on taittumassa. Käytän apuna ystävien pesukoneita, jotta olisin mahdollisimman tehokas. Ja nyt onneksi on ollut kuivaa eilispäivästä saakka. Pyykit kuivuukin välillä. Tänään pyykkään taas koko päivän. Välillä käyn viemässä esikoisen Prometheus-leirille viikoksi.

Ei yhtä ilman kolmatta

FullSizeRender

Nyt tuli No1.

Pesukone hajosi. Kyllä. Kovista työkiireistä johtuen on pyykkiä kasaantunut hillitön kasa.

Ennen tiistaita pitäisi pestä se kasa. Se ei ole normaali kasa, vaan ihan oikeasti pöyristyttävä.

Onnellisena siitä, että nyt mulla on aikaa pestä pyykkiä, latasin illalla koneen täyteen mökillelähtövaatteita ja pojan futisturnausvaatteita … mitään ei tapahtunut. Kone ei toimi. Sulake ehkä, mutta nyt on juhannus. Ei toivoakaan saada korjaajaa tai jos sellaisen saisi paikalle, olisi hinta aika huimaava. Eipä siinä. Kavereiden pesutuvat käyttöön. Sain kutsun pesemään sunnunaina oikein olan takaa. Noin 8 koneellista pyykkiä on saatava pestyä ennen tiistaita. Onnea mulle.

p.s kuivuri on ollut rikki jo vuoden. Aloitin onnellisena pyykin kuivattamisen ulkona. Siellä ne roikkuu kolmatta päivää odottamassa kuivaa päivää.