Tulee se joulu remonttikotiinkin

IMG_3416

 

Hyvää pikkujoulua! Onhan se vähän haastavaa, täytyy myöntää, rakentaa joulutunnelmaa kotiin, kun kaikki on sikinsokin.

Mutta ajattelen tämän tutkimusmatkana: mikä kaikki itseasiassa tuo joulutunnelmaa? Mulle se on ollut siisti, koristeltu koti, tuoksut ja lasten joulun odotus, piparkakkutalo. Lasten joulun odotus ei ole kadonnut minnekään. Piparitalo tehdään, tosin joudun tekemään uudet kaavat, sillä ollaan tehty aina piparitalo meidän talosta ja nyt talon ulkomuoto on muuttunut. Ensimmäinen joulu, kun talo on tämän muotoinen, mutta ei viimeinen! Kodin koristelut vedetään yksinkertaistettuna -vain lasten lempikoristeet perinteisille paikoilleen. Glögi- ja torttukausihan on jo avattu ja tänään laitoin myös jouluvalot ulos.

Joulu vietetään kuin vietetäänkin meillä. Päätettiin tsempata niin. 28.12 alkaa keskikerroksen lattioiden purku ja lämmitysputkien remontti. Ennen joulua tyhjennetään kirjasto ja kaikki muu paitsi keittiö ja sohva, telkkari ja musavehkeet. Levätään joulupäivä ja sitten kaksi päivää aikaa tyhjentää tohinalla keittiö. Sitten evakkoon. Sellainen joulu. Vähän erilainen, mutta kyllä se joulufiiliskin sieltä hipsii, ihan varmasti.

Niin, ja piti vielä sanoa, että tsempit teille kaikille muillekin vanhojen talojen parissa ahertaville. Olenkin kohdannut mielenkiintoisia tarinoita tässä matkanvarrella, kaakeleita myydessäni eteenpäin ja hakiessani keittiönkaappeja pitkin ja poikin eteläisintä Suomea. Olette mielessäni.

IMG_3417

 

IMG_9084

IMG_3423

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *