Vaiheessa

 

IMG_2963

Hetki ennen valmista.

Tämä jakso kestää henkisesti ehkä pisimpään. Kun on melkein, muttei ihan. Kalusteet on sisällä, muttei paikoillaan. Petsaan saunanlauteita, mutta en meinaa mahtua mihinkään ja pelkään tuhraavani seinät ja lattian.

Pihakylppärin pesukone on kytketty pois päältä, mutta uusia ei olla asennettu. Sitten käykin ilmi, että kodinkonefirma on unohtanut lastista pesukoneen ja tuo vain kuivausrummun. Kaksi viikkoa menee ennenkuin saan pyykkikoneen. Onneksi pihapyykkikoneen voi kytkeä kellariin väliaikaisesti.

Odotan malttamattomana hetkeä, jolloin saan kalustaa. Se hetki tuntuu tosi kaukaiselta, mutta puran malttamattomuuttani käymällä Ikeassa ostoksilla, sillä seurauksella, että kalusteet odottavat autossa, koska eivät mahdu kellariin.

Urakoitsijat touhuavat ulkona, viimeistelevät salaojituksia ja kiirehtivät ulkorappausten kanssa taistellen pakkasta vastaan. Pakkasella kun ei voi rapata. Muistutan alakerran viimeistelystä ja eilen miehet siivosivat työkalunsa kellarista. Ehdin jo hieman kasata liinavaatekaappia, haen rautakaupasta avohyllyt ja pidikkeet, ostan heräteostoksena takkavälineet. Maalaan avohyllyt ja pyydän miehiä kiinnittämään pidikkeet seinään. Meillä ei ole poraa, jolla seinään saisi reiät ruuveja varten. Pitääkö sellainen hankkia, vai kehtaanko pyytää työmiehiä poraamaan pyyhekoukutkin seinään? Siivoilen kellarin lattiaa hieman turhaan, sillä seuraavana päivänä siellä on kuitenkin taas kuraa ja pölyä. Ensimmäistä kertaa olen ihan tyytyväinen, että freelancerin arkeni ei ole juuri nyt täynnä töitä.

Päätän, etten osta tänne enää mitään lisää. Lyhyeltä syyslomareissulta Paraisilta tarttuu kuitenkin mukaan ihania sisustusjuttuja aivan ihastuttavasta siustusliikkeestä Tre små rum ja Hong Kongista Sini -siivousvälineitä. Ne maksaa kauheasti, mutta jokaiseen kerrokseen on pakko hankkia omat.

Huhhuh, sanon minä. odotan sitä hetkeä, että saan viedä liinavaatteet alas, asettaa ne hyllyille ja uuteen kaappiin. Yläkertaan pitää raivata tilaa, sillä kohta alkaa laajennustyöt.

On ollut niin kiire. Työt ja kellari ja kaikki muukin elämä.

 

IMG_2967

 

IMG_2973

IMG_2977

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *